Propellikorva kuntoon

Voihan korva! Toissapäivänä Susu meni kontrollikäynnille lekuriin, mutta ahkerasta puhdistuksesta huolimatta korva oli yhä ihan likainen – itse korvakäytävää ei näkynyt syvemmällä oikeastaan ollenkaan mömmön alta. Höh. Ei auttanut muu kuin varata tälle päivälle aika nukutuksessa tehtävään huuhteluun, koska vaikka korva ei Susua ole tuntunut vaivaavan juuri missään vaiheessa, ei hoitoa varmaankaan kannata nyt jättää puolitiehen. Pyysin, että samalla kun piikitetään unille, voitaisiin ottaa myös vihdoin viralliset selkäkuvat. Meillä oli juuri koulussa elvytystilanteiden harjoittelua ja muutenkin tieto kyllä lisää (etenkin pessimistin) tuskaa – tosi huolettomasti ja paljon koirille anestesiaa käytetään verrattuna vaikka ihmisiin. Tänään siis tavoittena lähinnä oli, että Suppilossa vielä henki pihisisi toimenpiteen jälkeenkin... 

Tänään Suppis kipitti taas yhtä iloisesti eläinlääkäriasemalle. Ei se korvan tonkimisesta tykkää ja huristen kohoava tutkimuspöytä on jännä, mutta jotenkin se ei kuitenkaan yhtään pelkää klinikalle menemistä. Ihmiset on aussiesta aina kivoja ja käsittelyä on harjoiteltu aikoinaan niin paljon, että ehkä lopputulos on kuitenkin plussan puolella. Ja Suppilosta kaikki yhdessä tekeminen on hauskaa! Huuhtelussa ja röntgenissä meni pari tuntia, minkä jälkeen sain hakea hoipertelevan koiran kotiin. Korvakäytävässä oli ollut todella paljon eritettä sekä se oli punoittava ja paikoin verestävä, mutta tärykalvo onneksi ehjä ja siisti. Nyt jatkamme taas korvatippoja parisen viikkoa ja sitten jälleen kontrolliin. Selkäkuvista en saanut oikein mitään kommenttia, joten täytyy odotella liiton tuomiota niistä.

Laskin huvikseni, paljonko tähän korvaepisodiin tähän mennessä on mennyt rahaa ja summa kohosi huimaan yli 400 euroon. Ja arvatkaapa vain, kenen erään merlekoiruuden vakuutus lakkautettiin juuri joulukuun alussa? Jep, Suppilon – kun ei sillä ikinä ole ollut mitään. Ups. Miten siinä aina käy juuri näin?