Aussieiden tokoleiri 22.-25.8.

Raportti tuttuun ja turvalliseen tapaan kuukauden myöhässä    Elokuun lopussa tokoilimme mukavat neljä päivää Uuraisilla Aussieyhdistyksen järjestämällä leirillä. Myös yksi esineruutu ehdittiin käydä tekemässä. Lisäksi oli aurinkoa, kiva nurmikenttä, huippua seuraa sekä hyvä ja kannustava kouluttaja Hanna Närhi. Treenejä riitti niin paljon, että paitsi että ehdimme Susun kanssa käydä melkein kaikki liikkeet läpi, silti jäi aikaa myös kekseliäille ryhmätreeneille sekä temppuradoille. Hauskaa oli, kiitos vielä kertaalleen kaikille!

Suppilosta ei taaskaan ole kuvatodisteita, mutta piristykseksi kuvia muista osallistuneista aussieista.



Luoksetuloon treeneissä aina varmistetaan vaadittu stoppi – käsky sillä asenteella, että koira pysähtyy tai liiskaantuu junan alle. Vaikka rajutkin avut (ääni, käsi ja vartaloapu) kunhan stoppi on hyvä. Ohjaajan seisominen kädet suorana normaaliasennossa pitäisi merkata koiralle palkkaa – yllätysvauhtipalkkoihin lelu pitkittäin treeniliivin helmaan, josta se vain käännetään tai tiputetaan esiin. Ei siis pallojen ja namien turhaa kaivelua taskuista, jotta koira ei opi, että kovaa kohti tulemisesta saa palkan vain kun taskuja pengotaan ja ohjaaja muutenkin sählää.



Ruudussa Susu on tehnyt paljon siirtelyitä neliön reunoilta, nauhojen päältä ja niiden ulkopuolelta. Nyt voi lisätä haastetta eli mitä lähempänä koira jo on oikeaa kohtaan, sitä vaikeampaa sen on korjata oikeaan nappipaikkaan. Lisäksi kun koira jätetään paikkaan, josta sen pitää korjata ruutu-käskyllä, se jätetään seisomaan, ei istumaan niin kuin minulla on ollut tapana Suppis jättää. Ehdottomasti Susulle EVL-ruututreenejä jo nyt! Paljon myös sitä, että ruutu tehdään yleisöä, puita tai seinää vasten. Ruutua kannattaa siirtää toistojen välissä muutama metri sivusuunnassa, jotta koira oppii oikeasti keskittymään eikä vain aivottomana kirmaamaan – tämä oli todella yllättävän vaikea oikeastaan kaikille koirille.



Kaukoissa namit voisi laittaa takapalkan sijaan myös koiran etutassujen viereen oikealle ja vasemmalle puolelle. Maahan-seiso-vaihdossa koira kokoaa niin, että kosketusalusta laitetaan etutassujen väliin ja koiran pitäisi noustessaan stepata etutassut sen päälle.



Takapalkan jättö niin, että kävellään kohti lähtöpaikkaa ja sitten tiputetaan yhdessä palkka, matkaa jatketaan lähtöpaikkaan. Ei siis niin, että seisotaan jo lähtöpaikassa ja suurieleisesti viskataan lelu tai lihapulla taakse.

Seuraamisessa sivu/viereen/tms. -käsky ei ole korjauspyyntö vaan kehu ja tieto palkasta! Kontaktitiputuksiin jokin muu virhesana tai huomautus. Susulla tämä onkin jo näin. Askelsiirtymisiin avuksi oma katse ja vartalo.



Jos häiriö on paha tai koiralla muuten vaikeaa, tsemppaus palkkaa näyttämällä "katso nyt tämän pallon saat ihan varmasti kun vielä yrität!" Susulle enemmän myös koirahäiriötä, sillä nyt se meni ihan jumiin, kun sen olisi pitänyt haistella tunnaria ja vieressä juostiin ruutuun. (Näitä on nyt tehty ja viime viikolla Susu jo pystyi hienosti keskittymään, vaikka Sätkä haukkui aika lähellä tunnarikapuloita.)

Yleisesti Susulle sanottiin, että sillä on hyvä tokokoiran temperamentti eikä minun kannata liikaa haikailla siihen lisää näyttävyyttä tai voimaa – tai ainakaan asiasta huolehtia. Suppilo on kuuliainen ja taitava eikä kokeeseen vientiä kannata enää venyttää.

Tänään on syksy

Blogiin kirjoittaminen – mikä mainio tekosyy vältellä tenttiin lukemista! Imurointi, roskien vienti ja tiskaus on jo hoidettu. Kuka muu tunnistaa itsessään samanlaisen erinomaisen sijaistoiminto-ominaisuuden?

Syksy on saapunut. Päivällä, kun aurinko helottaa ja meri välkkyy sinisenä, sitä ei vielä huomaa, mutta aamun aikaisina tunteina ilmassa jo kieppuu kalsea ja tuulinen syksyn tuntu. Illatkin alkavat taittua pimeyteen ja Suppilon iloksi läträyslammikoita löytyy yhä useammin lenkkireittien varrelta. Olemme myös treenanneet ahkerasti. Jos jotakin, niin nyt emme ole ainakaaan jumittuneet mukavuusalueelle tutuille kentille!

Keskiviikkona tehtiin Messarilla sadesäässä lähinnä tottista Jannin, Rumon ja Panin seurassa. Susu sai lainaan poikien pureskellun ja painavan kapulan, jota se lopulta nouti tosi hyvällä ilmeellä ja vauhdilla. Eteenmenossa aussie oli ihan pähkinöinä, mutta minä voisin opetella muistamaan, että säälittävän kokoinen narulelu ei ole se paras palkka tähän... Mikäköhän siinä on, että tekee samat virheet kerta toisensa jälkeen? Lisäksi Suppis teki metallia, ruutua ja paikallaolon pk-tyyliin.

Torstaina tokoiltiin Inkan ja Sätkän kanssa Oulunkylässä. Susu teki häiriötreeniä perusasennossa, vierasta metallia, tunnaria ja seuruuta. Metallia se taas meinasi alkaa pyöritellä nokallaan ja tunnarissa mietittiin, miten pääsisi eroon ekalla oma-käskyllä jumittamisesta. Lopuksi ruvettiin luoviksi ja testailtiin kaikkia hauskoja erilaisia juttuja kuten sitä, että avustaja veti koiraa remmistä taakse, sivulle tai eteen seuraamisen aikana, jotta koira joutuisi ihan oikeasti tekemään töitä oikeassa paikassa pysymiseen. Ei se Susun seuruuta ainakaan huonontanut! Tehtiin myös ohituksia ihan läheltä ja viereisen koiran kutsumisia paikallaolosta. Voisi oikeasti ottaa tavoitteeksi keksiä jokaisen treeniin jotakin uutta, koska liian helposti tulee tehtyä samoja harjoituksia kaavamaisesti.

Eilen perjantaina reissattiin junalla Leppävaaraan treenaamaan Tiian ja Ruutin sekä Sailan ja Aidanin kanssa. En ole vienyt Susua junaan nyt pitkään aikaan, koska keväällä se pamahti piippauspaniikkiin oikeastaan jo asemalla, mutta nyt ajattelin kokeilla josko seitsemän minuutin pikamatka Espooseen onnistuisi. Ihan hyvin sujui! Aika pian Susu alkoi täristä ja lamaantui kyyryyn, mutta pystyi kuitenkin mutustamaan makkaroita koko ajan eikä ollut ollenkaan holtiton. Paluumatka meni samanlaisissa merkeissä ja lopulta takaisin kotiin päästyämme koira oli kyllä selvästi uupunut. En usko, että se kuitenkaan liikaa tuollaisesta lyhyestä junailusta kärsii, jos silloin tällöin matkataan. Treenien alkuun teimme paikallaolon niin, että Susu oli poikien keskellä. Ei liikuttanut yhtään etutassujaan ja oli muutenkin oikein rennon oloinen, vaikka Aidan vähän nuuskuttelikin Suppiksen suuntaan. Ekalla kierroksella Susu teki muutaman lyhyen seuruun ja vauhtiluoksetulon niin, että aina vapautuksen jälkeen kehuin kisamaisesti ja sitten kun muut alkoivat taputtaa, palkkasin lelulla. Haluaisin ehdollistaa Susun siihen, että aplodit ovat ihan superhuippu juttu ja että kokeessa voisi pyytää tuttuja taputtamaan epäonnistuneidenkin liikkeiden jälkeen ja koira vain nousisi siitä. Lisäksi Suppilo teki juoksuseuraamista, vauhtinoutoja vierailla kapuloilla sekä tunnarin. Noutojen menovauhdit olivat eilen jostakin syystä aika surkeita esityksiä mutta tunnarissa toimi hyvin etsi-käsky oman sijaan ja koira lähti selvästi paremmalla asenteella kapuloille.




© Tiia Hämäläinen, kiitos!

Susun kanssa on nykyään jo suorastaan helppoa treenata vieraissa paikoissa vieraassa seurassa. Ennen aina stressasin, että mihinköhän saan laitettua koiran, päksähteleeköhän se muille ja kaikkea muuta turhaa, mutta nyt vain aina laitan sen heti ensimmäisenä johonkin tolppaan tai puuhun kiinni ja siinä se osaa venata nätisti. Joskus saattaa haukahtaa, jos olemme ensimmäisiä ja muut tulevat myöhemmin, mutta ei sekään maailmanloppu ole. Joensuussa vain ehdin tottua luksukseen, että on aina auto käytössä eikä tarvitse miettiä muita logistisia asioita, mutta yllättävän hienosti sujuu ilman kaaraakin. Onneksi täällä on niin hyvä julkinen liikenne, että oikeastaan joka paikkaan pääsee melko kätevästi ja pienellä vaivalla.

Jos sä päätät uskaltaa

kuvat elokuulta © Anniina Korjus

Tänään osallistuimme HSKH:n tokon kisaharkkaan. Tosi mainio idea tuollainen! Me teemme paljon kokeenomaista mutta olen ihan satavarma, että Susu arvaa aina, onko kyseessä vain ihan tavallinen treeni. Jos minä en usko ja tiedä, että olemme kokeessa, ei koirakaan. Tänään minuakin onneksi jännitti samalla lailla kuin kokeessa jo siksi, että meidän piti seikkailla julkisilla Ojankoon heti aikaisin aamusta enkä ollut koskaan käynyt siellä suunnallakaan. Onneksi selvisimme hyvissä ajoin paikalle ilman pulmia.

Liikkeet sai valita itse ja myös palkata sai mielensä mukaan. Susu teki seuraamisen, liikkeestä istumisen, ruudun, hyppynoudon, tunnistusnoudon ja kaukojen ekan istumaannousun, josta sitten lensi lempparipallo.  Käytännössä siis kaikki voittajan liikkeet paitsi luoksetulon ja metallinoudon. Paikallaolo tehtiin aluksi ja siinä Susu himpun oli liikutellut etutassujaan. Yksilöliikkeet eriteltyinä:

1. seuraaminen – kehuttiin kovin, vasemmalle paikallaan käännöksessä perusasento jäi vähän vajaaksi ja eteen
2. liikkeestä istuminen – koira vähän piippasi perusasentoon kiepahtaessaan, itse liike mallikelpoinen (ei liikuttanut tassuja jee!)
3. ruutu – virittelyssä piippasi pienesti, mahtavalla vauhdilla ruutuun, vähän ennakoi stoppia (minun pitää olla tässä hereillä, koska Susuhan teki juuri niin kuin on opetettu ja haki itse oikean paikan), loppuosa hieno
4. hyppynouto – yäk, vieras kapula, jonka nostamista piti vähän pohtia, palautuksessa oli hauska röyhkeä possu ja hyppäsi vasten ja sitten vielä oikein heittäytyi törmäten edestä perusasentoon
5. tunnistusnouto – lähdössä piippasi eikä mennyt ekalla käskyllä, haistelu ok, nosti oman mutta tiputti sen ennen kuin toi perille, vähän pyöräytti kapulaa palautuksessa
6. kaukokäskyt – istumaannousu oli vähän vajaa mutta palkkasin koska ylipäätään nousi pitkältä matkalta!

Kehässä oli liikkuri ja tuomari, jolta sai suorituksen päätyttyä kirjallisen sekä suullisen palautteen. Liikkuri kommentoi, että tosi kiva koira  "Tuomarilta" yleistä kommenttia tuli juurikin ääntelyyn liittyen eli vähän oli piippailuja etenkin loppua kohden ja liikkeiden välissä mutta lähinnä noin pienistä aletaan rokottaa sm-tasolla ja ehkä erikoisvoittajassa. Koira on osaava ja yhteistyö hyvää, joten liikaa ei kannata takertua ääntelyyn – jatkaa sen kanssa kärsivällistä työtä mutta voittajan ykkönen kannattaisi ehkä käydä jo hakemassa.

Minusta oli niin hauskaa, kun Susua tänään käsiteltiin törmäilevänä ja kuumuvana aussiena, koska juuri sellainen haluaisin sen uskaltavan olla. Suppiksella oli mahtavan hauskaa kehässä ja kehuin sitä suullisesti paljon, mistä se ilahtui joka kerta suuresti. Kisapalkkausta on paljon treenattukin ja Susulla on vahva mielikuva siitä, että sosiaalista palkkaa seuraa pääasiassa aina lelubileet, mutta tuntuu, että se arvostaa paljon jo pelkkiä kehujakin. Sitä, että kerron sille kuinka loistavasti liike meni ja kuinka huippu elukka se on. Olen myös ehkä viimein oppinut, että koiraa ei kannata alkaa lääppiä kehässä – ihan oikeasti kuinka moni turre nauttii niistä kyljen läimimisistä tai kaulan rapsutusyrityksistä koekehässä? Ne ovat ehkä meille ihmisille tärkeämpiä ja siksi niistä on niin vaikea opetella eroon. Ja mitä alemmas koiran vire laskee, sitä enemmän koekaverin ilmettä yritetään kohti kumartelulla ja taputtelulla saada piristymään. Been there, done that. Ihan mielenkiinnosta voi joskus seurata koirien ilmeitä, kun niitä palkataan fyysisesti – on jännää huomata, kuinka melkein kaikki ainakin paimenkoirat pyrkivät väistämään tai lähinnä passivoituvat. Vaikka ei tietenkään pidä liikaa yleistää!

Tunnariin saimme muutamia hyviä vinkkejä, lisäksi virejuttuja kannattaa edelleen pohtia. Alue, jolla Susu ei mölyä kuumumistaan eikä toisaalta ynise epävarmuuttaan, on pikkarainen mutta onneksi venytettävissä. Tänään Suppiksessa myös näkyi se, että viime päivät ovat olleet vähän tylsiä, sekä se, että julkisilla reissaaminen kuormittaa sitä vaikkeivät bussimatkat sinänsä ongelmallisia ole. Ääni oli koko ajan herkillä ja kun esimerkiksi otin Susulta pannan pois kaulasta ennen kehäänmenoa, sen aivosolut sinkosivat samaan aikaan ainakin kolmeen eri ilmansuuntaan ja aussie hyppäsi haukkuen minua vasten mitämitämitätehäännytkötehäänkaikkeesiistiii-ilmeellä. Olisi ehkä pitänyt leikittää sitä oikein kunnolla ennen kehää niin, että se olisi saanut purkaa ylimääräiset höyryt patukkaan. Pelkään ehkä vieläkin liikaa liian matalaa virettä ja ajattelen, että jos riehutaan paljon ennen suoritusta niin paukut loppuvat, vaikka Susun kanssa se ei ole ollut milloinkaan ongelma. Palveltavan koiran kanssa harrastamisesta ja kisaamisesta jääneet arvet ovat aika pysyviä, heh ;) Terkkuja vain eräälle "voin harkita jos ehdoista neuvotellaan" -pikkutyypille pilvenreunalle.

Nyt tarvittaisiin enää koe! (Plus kaukot koematkalta. Hmh.)

Kesä kuvina

Meidät haastettiin seuraavanlaiseen: Laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla. Haasta sen jälkeen seitsemän blogia tekemään sama! 

Haastan ainakin:
Superkoirat
Nuusku, Rapsu ja Sisu
Kolmiokorvat
Topi ja Pessi
Jedi ja kumppanit
Armas
Laulava lintukoira

+ kaikki muutkin, jotka eivät tätä ole vielä tehneet – tämä on tosi kiva ja helppo haaste! Tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs toteutettavaksi jopa minulle    Vaikka vähän piti kuitenkin sääntöjä kolistella...

Meidän kesämme 2013 kuvat ja sanat



odotus



saavutus



hengailu



remuaminen



mustikat


tokokuva © Anniina Korjus
treenit!



kaipuu

Tänä kesänä varmaankin ensimmäistä kertaa elämässäni osasin, ehdin ja uskalsin tarttua hetkiin. Pysähtyä ja vain vetää syvään henkeä. Pikkukoira opetti minulle niin paljon ja opettaa yhä vaikkei täällä enää olekaan. En tiedä, tuntuuko jokainen kesä aina ainutlaatuisen parhaalta, mutta siltä tämä nyt loppumassa oleva tuntuu. Oli niin paljon huippuja juttuja!

Betonisen taivaan alla

Terveiset Helsingistä! Olemme palanneet tänne etelään, nukahtamaan raitiovaunujen kolinaan ja tottumaan jälleen kiveen tossujen ja tassujen alla. Susussa maisemanvaihdos ei oikeastaan ole näkynyt – sen pieneen elämänfilosofiaan kun mahtuu lähinnä ajatus missä oma ihminen, siellä hyvä. Ei niin väliä, vaikka parisataa neliötä kutistuu kymmenesosaan, ikkunasta näkeekin yhtäkkiä itäisen takapihan sijaan koko pääkaupungin ja metsäsamoilut vaihtuvat yhdessä yössä puistokävelyihin. Susu on uskomattoman rauhallinen tapittaja, kun olemme kaksin. Sisällä sitä ei oikeastaan edes huomaa ja ulkoillessa miltei ainoa huolenaiheeni on, että miten omppupeppuinen koirani ei ala kohta muistuttaa kokonaisuudessaan isoa pallohedelmää, koska se vain sipsuttaa sievästi vierelläni ja välillä poikkeaa sivistyneesti nuuskuttamaan tienvierustoja. Alan kohta varmaan juoksuttaa sitä pyörän vierellä, jos se jatkaa noin hyvin käyttäytymistä     Ruokansa se jo ansaitsee joko kaukojumppailulla tai pihalla nenällään etsien. Lisäksi olen alkanut taas naksutella ahkerasti erilaisia temppuja ja siitäkös aussie pitää. Sille on tullut tosi paljon lisää rohkeutta liikutella aivosolujaan ja testailla, miten naksuttimen saisi klikkaamaan.

Ennen muuttoa vietimme mukavat neljä päivää aussieiden tokoleirillä Uuraisilla Hanna Närhen opissa. Kirjoittelen siitä sitten enemmän, kun saan kaikki sadat kuvat purettua nettiin asti. Olen vanhoihin tapoihini nähden petrannut kuvien laitossa viime aikoina mutta nyt on ollut niin hurja kiire, etten kerta kaikkiaan ole vielä ehtinyt. Syynkin voi varmaan arvata...



Ihan hirveästi ei tosin vielä ole tarvinnut kirjoja avata, mutta muuta ohjelmaa on ollut senkin edestä. Nyt yritän kovasti herätellä itseäni siihen tosiasiaan, että kohta pitäisi ihan oikeasti opiskellakin (Mitä, yliopistossa? Missä akateeminen vapaus? ;) Heh. No mutta! Tällaiset pikakuulumiset tällä kertaa. Ai – totuus muuten tuosta ovikyltin vahtiturresta lienee kuitenkin vähän lähempänä tätä – kyllä meille uskaltaa kylään tulla.