Aina on liian aikaista antaa periksi

Terveiset Joensuusta! Matkustimme jo viime viikon puolella Susun kanssa tänne kauas itään joulunviettoon. Vaikka viimeisen puolentoista vuoden aikana olemme kotiututuneet pääkaupunkiin mainiosti, täällä on koti. Täällä on tilaa ja happea, metsiä ja rantoja. Perhe ja Susulle leikkikaveri. Sekä nyt myös pentu! (Josta Suppilo tosin on pysytellyt visusti erossa.) Syksyn aikana olemme käyneet idässä vain kerran, koska Susun junassa vajaan viiden tunnin ajan lamaantuneena täriseminen ja kuolaaminen ei ole kenellekään mukavaa, joten tuntui erityisen mukavalta päästä tänne. On kummallista, miten joihinkin metsäpolkuihin ja rantapoukamiin ei vain kyllästy milloinkaan.

Joulun kunniaksi pikainen katsaus kuluneeseen vuoteen tulosten osalta. Vuoden 2013 tavoitteet näyttivät tältä:

• toko: ääntelyn kärsivällistä kitkemistä (VOI1, TK3)
• haku: BH (nyt ihan oikeasti!), kisamaisia treenejä, tyhjiä ratoja, asenne edelleen tapissa, kiintorulla
• vepe: SOVE, ALO1 (ilmoittaudu!)

Kuinka kävi? Tokossa Susu kävi loka-marraskuussa kolmessa kokeessa: kolme ykköstä, kolme voittoa, TK3. Haussa Susu siirtyi kiintorullaan ja teki hienoja treenejä. BH-tittelin se kävi hakemassa kesäkuussa. Laukauksiin siedättäminen aloitettiin. Vepessä Susu suoritti soveltuvuuskokeen ja sai ALO1-tuloksen peräkkäisinä päivinä. Lisäksi aussie kävi muutamaan otteeseen lampailla ja agia treenattiin sekä kisattiin pari kertaa. Leirielämää vietimme kesäkuussa Patchcoat-leirillä, elokuussa aussieiden tokoleirillä ja vielä lokakuussa aussieiden haku- ja tottisleirillä.

Tulokset ovat aina vain tuloksia eivätkä välttämättä kerro paljoakaan mutta silti – tämä oli hyvä vuosi. Välillä kokeissa tulee käytyä vähän sillä mielellä, että käy kokeilemassa onneaan ja joskus onnistuu, joskus ei. Pari vuotta sitten oivalsin, että Susun kanssa niin ei vain yksinkertaisesti voi tehdä. Se ei pysy kasassa, ellei ole täysin varma tekemisistään. Niinpä me treenasimme, treenasimme ja treenasimme – totta puhuen minä usein salaa sillä mentaliteetilla, että yritetään nyt edes näön vuoksi. Nyt, joulukuussa 2013, en vieläkään ihan ymmärrä, että tänä vuonna se tosiaan oli minun oma hassu suppilokoirani, joka oli jokaisessa kokeessa iloinen, reipas ja yritteliäs. Joka onnistui joka kerta, joka lajissa. Eikä se ollut sattumaa. Kiitos Susu, olet ihan tosi taitava ja tunnollinen! Ja niin tärkeä minulle. Minun vuoden 2013 tavoitteeni elää hetkessä ja nauttia kympillä jokaisesta sekunnista, jonka saan viettää aussie vierelläni oli helppo täyttää. Kameraa en sen sijaan ulkoiluttanut yhtään sen ahkerammin... Ehkä eläinlääkikseen pääseminen oli sitten se minun tulosonnistumiseni

Vuonna 2014

• toko: TVA
• haku: laukaukset (olen pessimisti mutta yritetään)

Vähän karulta näyttää. Ehkä pitäisi alkaa taas treenata agilityä tavoitteellisesti?

Oikein hauskaa joulua kaikille!