Tänään on Susun viisivuotissyntymäpäivä. Unohduin lukemaan vanhoja juttuja Susun pentublogista ja edellisestä blogista. Keräsin tähän kirjoitukseen koonnit, kuvia ja sitaatteja viiden vuoden ajalta
2008
Patchcoat S-pennut syntyivät vuoden viimeisenä päivänä.
2009
Susu tuli meille. Pentuaika oli tosi aktiivista – sosiaalistamista, treenaamista, leireilyä, eri lajeja... Susu oli pikkupennusta saakka hirmuisen leikkisä ja se kasvoi heti vahvasti kiinni minuun. Ensimmäinen vuosi sujui hyvin, vaikka nelikuisesta asti koiran reaktiot uhkiin ja pelkoihin olivat jo ihan totisia.
2010
Vuosi oli haastava. Olin aika hukassa, kun Susu vuoroin panikoi kuollakseen ja vuoroin räjähteli. Meno luisui enemmän tai vähemmän raiteiltaan. Tokossa oli paha ääntelyongelma, agilityssä asennevamma. Juoksut vaikuttivat todella vahvasti siihen, millainen koira milloinkin oli. Tokosta saimme ALO1 ja agin kisaura korkattiin hypärillä.
2011
Pulmat jatkuivat ja ääniherkkyys paheni mutta hiljalleen aurinko alkoi paistaa yhä useammin. Susu steriloitiin, Viiru tuli meille. Aloin jo ymmärtää Susua ja oivaltaa sen, että pikakorjausta ei ole, mutta se oli vasta ensimmäinen askel – olin yhä neuvoton sen suhteen, mitä minun tulisi tehdä. Näin lukon mutten löytänyt avaimia. Kesä oli ihana: treenasimme ja kisasimme paljon. Loppuvuodesta pystyin jo suhtautumaan vaikeuksiin rennommin ja nauramaankin Suppiksen hönteille jutuille. Tokossa AVO1, agissa kakkosiin.
2012
2012 oli muutosten vuosi. Asuimme vähän siellä täällä ja syksyllä siirryimme pysyvästi Joensuusta Helsinkiin. Nyt jälkikäteen ihmettelen, miten hyvin selvisimme kaikesta myllerryksestä – reissaamisista, muutoista, kaikista uusista jutuista. Arki alkoi tasoittua, mutta pelkokerroin kasvoi eksponentiaalisesti – kun paha paikka tuli, koira luisui suoraan paniikkiin. Kesä oli taas täynnä treenejä, kisattiin vain agissa ja Susu nousi kolmosiin. Jouduin lopettamaan kilpaurheilun SM-tasolla, Mörkö kuoli.
2013
Sususta tuli aikuinen. Minustakin ehkä jo vähän. Kevät meni pääsykokeisiin päntätessä, kesä treenattiin taas tosi ahkerasti. Pääsin eläinlääkikseen. Tuloksia tuli – BH, SOVE, vepen ALO1 ja TK3. Susu oli rennompi ja ihanampi kuin koskaan, arki helppoa ja yhdessä tekeminen mahtavaa. Ymmärsin, kuinka tärkeä Susu minulle on.
Viimeisten viiden vuoden aikana elämässäni on muuttunut ihan kaikki yhtä lukuunottamatta. Susu on ollut aina tässä, koko ajan vierelläni, puikkonokka pomppien. Tähän kirjoitukseen tarvitsisi jonkin hienon, kokoavan lopetuksen, mutta en tunnu löytyvän sanoja. Ne kujeilevat Susun rennossa laukassa, iloisessa ilmeessä ja yhtäkkisissä hepuleissa, kierivät nippusiteeksi välillemme. Olen löytänyt jotakin, josta en edes oikein tiedä, mitä se on. Kiitos Susu, kiitos Miimi, kiitos Hanne! Kiitos kaikki, jotka ovat auttaneet meitä – teitä on monta. Nyt minulla ja Susulla on yhteinen maailma, jossa myös Suppilolla on hyvä olla.
2008
Patchcoat S-pennut syntyivät vuoden viimeisenä päivänä.
2009
Susu tuli meille. Pentuaika oli tosi aktiivista – sosiaalistamista, treenaamista, leireilyä, eri lajeja... Susu oli pikkupennusta saakka hirmuisen leikkisä ja se kasvoi heti vahvasti kiinni minuun. Ensimmäinen vuosi sujui hyvin, vaikka nelikuisesta asti koiran reaktiot uhkiin ja pelkoihin olivat jo ihan totisia.
"Millainen Susu sitten on? Tuskin ainakaan tapaus sieltä helpoimmasta päästä. Jonkun mielestä se on todella arka, toisen mielestä tytön volyyminappi on turhan kaakossa, kolmas heristää sormea pikkupoliisin ominaisuudelle ja neljäs löytää vikaa ties mistä. Sellainen Susu on – pidättyväinen, herkkähaukkuinen ja vahtiva, mutta samalla paljon muutakin. Susulla on mieletön keskittymiskyky, se rakastaa omia ihmisiään yli kaiken, on aina valmis tekemään kaikkea ja on kaikin puolin mitä mainion pikkupaimen."
"Susu on niin loistava koira! Niin rakas pieni puikkonokka. Mitä tahansa sen kanssa keksiikin tehdä, on se aina yhtä innoissaan mukana omppupylly keikkuen. Ja Susu on päivä päivältä ihanampi – millainen se oikein onkaan vuoden päästä? Tai viiden?"
"Susu on niin loistava koira! Niin rakas pieni puikkonokka. Mitä tahansa sen kanssa keksiikin tehdä, on se aina yhtä innoissaan mukana omppupylly keikkuen. Ja Susu on päivä päivältä ihanampi – millainen se oikein onkaan vuoden päästä? Tai viiden?"
2010
Vuosi oli haastava. Olin aika hukassa, kun Susu vuoroin panikoi kuollakseen ja vuoroin räjähteli. Meno luisui enemmän tai vähemmän raiteiltaan. Tokossa oli paha ääntelyongelma, agilityssä asennevamma. Juoksut vaikuttivat todella vahvasti siihen, millainen koira milloinkin oli. Tokosta saimme ALO1 ja agin kisaura korkattiin hypärillä.
"Syön sanani, jos olen joskus sanonut paimenkoiraa helpoksi. Toimii kuin ajatus – niin hyvässä kuin pahassa."
"Harmittaa ihan kamalasti, kun en osaa olla tyytyväinen Susuun (agilityssä). Etenkin, kun pikkupaimen yrittää aina parhaansa ja haluaa niin kovasti olla mieliksi."
"Nuoren koiran kanssa oleminen on niin paljon muutakin kuin yksittäisten suoritusten pikkutarkkaa hiomista, sillä ensin pitää kyhätä jonkinlainen pohja treenaamiselle ja raivata esteet tieltä – voittaa pelot, opetella oppimaan ja sitä rataa. Saada koira tuntemaan, että on oikeasti okei yrittää, epäonnistua ja vielä nousta takaisin jaloilleen. On niitä mutkattomia koiria, joiden kanssa kaikki nämä mietteet voi heittää mielestä, mutta Susu ei kai ole niitä."
"Vielä joskus haluaisin päästä kunnolla perille Sususta."
"Mietin, tuleeko jokaisen omistamansa koiran kanssa jossain vaiheessa sellainen tunne, että juuri tällainen koira minulla kuuluukin olla ja että me sovimme hyvin yhteen työparina. Tietää, että tässä on se koira, josta vielä joskus tulee toinen puoli ajatuksista, sininen varjo vierelle. Sellainen Sususta tulee, siitä olen ihan varma."
"Harmittaa ihan kamalasti, kun en osaa olla tyytyväinen Susuun (agilityssä). Etenkin, kun pikkupaimen yrittää aina parhaansa ja haluaa niin kovasti olla mieliksi."
"Nuoren koiran kanssa oleminen on niin paljon muutakin kuin yksittäisten suoritusten pikkutarkkaa hiomista, sillä ensin pitää kyhätä jonkinlainen pohja treenaamiselle ja raivata esteet tieltä – voittaa pelot, opetella oppimaan ja sitä rataa. Saada koira tuntemaan, että on oikeasti okei yrittää, epäonnistua ja vielä nousta takaisin jaloilleen. On niitä mutkattomia koiria, joiden kanssa kaikki nämä mietteet voi heittää mielestä, mutta Susu ei kai ole niitä."
"Vielä joskus haluaisin päästä kunnolla perille Sususta."
"Mietin, tuleeko jokaisen omistamansa koiran kanssa jossain vaiheessa sellainen tunne, että juuri tällainen koira minulla kuuluukin olla ja että me sovimme hyvin yhteen työparina. Tietää, että tässä on se koira, josta vielä joskus tulee toinen puoli ajatuksista, sininen varjo vierelle. Sellainen Sususta tulee, siitä olen ihan varma."
2011
Pulmat jatkuivat ja ääniherkkyys paheni mutta hiljalleen aurinko alkoi paistaa yhä useammin. Susu steriloitiin, Viiru tuli meille. Aloin jo ymmärtää Susua ja oivaltaa sen, että pikakorjausta ei ole, mutta se oli vasta ensimmäinen askel – olin yhä neuvoton sen suhteen, mitä minun tulisi tehdä. Näin lukon mutten löytänyt avaimia. Kesä oli ihana: treenasimme ja kisasimme paljon. Loppuvuodesta pystyin jo suhtautumaan vaikeuksiin rennommin ja nauramaankin Suppiksen hönteille jutuille. Tokossa AVO1, agissa kakkosiin.
"Aussie ailahtelee saman päivän ja jopa treenin aikana äärilaidasta toiseen, räjähdysvaarasta luimuiluun. Tuottaa melkoisia haasteita pysyä itse tasaisena turvana ja tukena, kun samalla niin usein joutuu vääntämään kättä käytöstavoista herkkien hetkien vastapainoksi."
"Susu on niin yhden ihmisen koira kuin vain voi olla ja joskus kieltämättä tuottaa päänvaivaa osata olla juuri oikeanlainen maailman keskipiste propellikorvaiselle otukselle."
"Se on niin hurjan ailahtelevainen, kaikki sävyt ja reaktiot löytyvät laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassakin. Kun lisätään siihen vuoristorataan vielä kaikki hormonihiireilyt ja muut, en ole enää alkuunkaan haka sanomaan mitään yleispätevää Supesta. Välillä se on ihanan helppo ja välillä taas on kovin vaikeaa."
"Susu täyttää pian kolme. Ehkä näitä kausia vain aina välillä tulee, en tiedä. Sen luonnetta kuvaa hyvin se, että se ei ikinä hihkaise “case closed!” Aina jää vähän varaa epäilykselle ja vanhoihin kauhistuksiin paluu tapahtuu todella herkästi. Aussien mielestä jokaisella kultaisella reunuksella on pilvensä."
"Nykyään suhtaudun asiaan jo vähän huvittuneesti – Suppilo on herttainen höntti, jonka maailma nyt vain on vähän vaarallisempi kuin muiden."
"Susu on niin yhden ihmisen koira kuin vain voi olla ja joskus kieltämättä tuottaa päänvaivaa osata olla juuri oikeanlainen maailman keskipiste propellikorvaiselle otukselle."
"Se on niin hurjan ailahtelevainen, kaikki sävyt ja reaktiot löytyvät laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassakin. Kun lisätään siihen vuoristorataan vielä kaikki hormonihiireilyt ja muut, en ole enää alkuunkaan haka sanomaan mitään yleispätevää Supesta. Välillä se on ihanan helppo ja välillä taas on kovin vaikeaa."
"Susu täyttää pian kolme. Ehkä näitä kausia vain aina välillä tulee, en tiedä. Sen luonnetta kuvaa hyvin se, että se ei ikinä hihkaise “case closed!” Aina jää vähän varaa epäilykselle ja vanhoihin kauhistuksiin paluu tapahtuu todella herkästi. Aussien mielestä jokaisella kultaisella reunuksella on pilvensä."
"Nykyään suhtaudun asiaan jo vähän huvittuneesti – Suppilo on herttainen höntti, jonka maailma nyt vain on vähän vaarallisempi kuin muiden."
2012
2012 oli muutosten vuosi. Asuimme vähän siellä täällä ja syksyllä siirryimme pysyvästi Joensuusta Helsinkiin. Nyt jälkikäteen ihmettelen, miten hyvin selvisimme kaikesta myllerryksestä – reissaamisista, muutoista, kaikista uusista jutuista. Arki alkoi tasoittua, mutta pelkokerroin kasvoi eksponentiaalisesti – kun paha paikka tuli, koira luisui suoraan paniikkiin. Kesä oli taas täynnä treenejä, kisattiin vain agissa ja Susu nousi kolmosiin. Jouduin lopettamaan kilpaurheilun SM-tasolla, Mörkö kuoli.
"On ikävää, jos koko ajan joutuu vääntämään asioista ja olemaan ikään kuin vastakkain, vaikka todellisuudessa koiran kanssa pitäisi toimia tiiminä. Nyt sitä kuluttavaa kitkaa ei ole ollut, vaan koiran kanssa on ollut hyvä olla ja toimia. Parasta on se, miten hyväntuulinen Susu on ollut. Se on niin herttainen, kun on onnesta suunnilleen soikeana. Sellainen sillä on oikeus olla – toisin sanoen sillä on oikeus saada sellaista puuhaa ja sellaiset ohjeet elämään, että sen ei tarvitse vaivata kirjavaa päätään turhilla huolilla. Hassu propellikorva. Minä niin tykkään siitä. Vaikka ehkä liian harvoin sen ääneen sanon."
"Susu vaatii paljon, se ei ole mikään huoleton kotikamu, jonka kanssa voi vain olla ja elellä. Se tarvitsee paljon tekemistä, toimintaohjeita ja jatkuvaa tukea. Sen kanssa pitää ihan oikeasti olla, ei riitä että vie lenkille ja treenaa. Tai että on sen kanssa 350 päivää vuodessa, pitäisi olla ainakin se 360. Olen jollain tapaa vasta nyt ymmärtänyt, mistä Susun hyvä elämä koostuu, eikä se ole mikään ihan helppo valmispaketti."
"Kaikkein paras fiilis tulee yhdessä tekemisen tunteesta – siitä, että pystyn ihan ääneenkin sanomaan, että sovitaan Suppilon kanssa jo hetkittäin aika hyvin yhteen!"
"Ainoa keino lähemmäs lisänimeä Suppilon varahermojärjestelmä on ihan oikeasti yhdessä tekeminen ja oleminen – ajatus siitä, että olemme tiimi, johon pitää saada rakennettua aukoton luottamus välittämättä siitä, millä silmällä muut katsovat tai mitä he ajattelevat."
"Susu vaatii paljon, se ei ole mikään huoleton kotikamu, jonka kanssa voi vain olla ja elellä. Se tarvitsee paljon tekemistä, toimintaohjeita ja jatkuvaa tukea. Sen kanssa pitää ihan oikeasti olla, ei riitä että vie lenkille ja treenaa. Tai että on sen kanssa 350 päivää vuodessa, pitäisi olla ainakin se 360. Olen jollain tapaa vasta nyt ymmärtänyt, mistä Susun hyvä elämä koostuu, eikä se ole mikään ihan helppo valmispaketti."
"Kaikkein paras fiilis tulee yhdessä tekemisen tunteesta – siitä, että pystyn ihan ääneenkin sanomaan, että sovitaan Suppilon kanssa jo hetkittäin aika hyvin yhteen!"
"Ainoa keino lähemmäs lisänimeä Suppilon varahermojärjestelmä on ihan oikeasti yhdessä tekeminen ja oleminen – ajatus siitä, että olemme tiimi, johon pitää saada rakennettua aukoton luottamus välittämättä siitä, millä silmällä muut katsovat tai mitä he ajattelevat."
2013
Sususta tuli aikuinen. Minustakin ehkä jo vähän. Kevät meni pääsykokeisiin päntätessä, kesä treenattiin taas tosi ahkerasti. Pääsin eläinlääkikseen. Tuloksia tuli – BH, SOVE, vepen ALO1 ja TK3. Susu oli rennompi ja ihanampi kuin koskaan, arki helppoa ja yhdessä tekeminen mahtavaa. Ymmärsin, kuinka tärkeä Susu minulle on.
"Yhtäkkiä olin ihan hirvittävän onnellinen siitä, että minulla on se ja nimenomaan juuri se. Oma Suppilo."
"Löysin sen todellisen hassun Suppilon kaikkien tavoitteiden ja pohdintojen takaa. Niin kummalta ja nurinkuriselta kuin tämä kuulostaakin, niin eniten se vaati uskallusta luovuttaa. Rohkeutta olla ylpeä tähänastisista saavutuksista ja todellista, aitoa ymmärrystä siitä, että koira on ihan oikeasti ensisijaisesti koira – ei taitavuuden tai onnistumisen mittari."
"Minä tiedän, että Susu osaa, ja uskon ihan täysillä siihen, että vielä yhdessä pystymme selviämään ja saavuttamaan vaikka mitä."
"Notkahduksia on toki yhä mutta yhä useammin Suppis on kuin ajatus ja jokaisen sellaisen hetken jälkeen kaikki tehty työ tuntuu sen arvoiselta ja olen iloinen siitä, ettemme ole luovuttaneet."
"Minä tiedän, että Susu osaa, ja uskon ihan täysillä siihen, että vielä yhdessä pystymme selviämään ja saavuttamaan vaikka mitä."
"Notkahduksia on toki yhä mutta yhä useammin Suppis on kuin ajatus ja jokaisen sellaisen hetken jälkeen kaikki tehty työ tuntuu sen arvoiselta ja olen iloinen siitä, ettemme ole luovuttaneet."
Viimeisten viiden vuoden aikana elämässäni on muuttunut ihan kaikki yhtä lukuunottamatta. Susu on ollut aina tässä, koko ajan vierelläni, puikkonokka pomppien. Tähän kirjoitukseen tarvitsisi jonkin hienon, kokoavan lopetuksen, mutta en tunnu löytyvän sanoja. Ne kujeilevat Susun rennossa laukassa, iloisessa ilmeessä ja yhtäkkisissä hepuleissa, kierivät nippusiteeksi välillemme. Olen löytänyt jotakin, josta en edes oikein tiedä, mitä se on. Kiitos Susu, kiitos Miimi, kiitos Hanne! Kiitos kaikki, jotka ovat auttaneet meitä – teitä on monta. Nyt minulla ja Susulla on yhteinen maailma, jossa myös Suppilolla on hyvä olla.
Paljon onnea Susu!
22 kommenttia:
Mieletön kirjoitus! Paljon paljon onnea Susu :)
Susulle lämpimät onnittelut! Mieti, miten paljon ootte oppineet viidessä vuodessa itsestänne ja toisistanne. Selvästikään helppoa ei ole ollut, mutta hei jos elämä antaa sitruunoja niin täytyy vaan opetella tekemään niistä mehua. :)
Onnea Susulle! Ihana postaus, varsinkin nuo lainaukset vuosien varrelta :)
Onnea synttärikaimalle! <3
Toivottaa Ipe
Suuret onnittelut siskolle toivoo Aksu! :)
Paljon onnea synttärisankarille :)
Paljon onnea Susulle! :) Hieno postaus!
Onnittelut synttärisankarille!
Todellakin hieno postaus sekä upeat kuvat. :)
Kiitos kaikille onnitteluista ja ihanista kommenteista! Sekä synttärionnittelut myös Ipelle ja Aksulle :)
Maisa, heh, niinpä :D
Onnea myös Susulle! :)
Paljon onnea Susu!
Kiitos, Tiina ja Eve! :)
Hieno kokoomapostaus :) Kauniita kuvia ja mielenkiintoisia lainauksia & ajatuksia. Synttärionnittelut Susulle! + Hyvää uutta vuotta vielä näin samalla :)
Sarita, kiitos, kiitos, kiitos! Täällä Joensuussa on kiva kaivella vanhoja kuvia pöytäkoneen uumenista :) Hyvää uutta vuotta myös teille!
Myöhästyneet onnittelut Susulle rapsutusten kera!
Nämä teidän päivitykset on aika niin piristäviä! Ootte mennyt pitkän ja kivikkoisen matkan ja välillä on itkettänyt, välillä naurattanut, mutta yhdessä ootte kulkenut. Harvalla olisi tuollaista jaksamista ja yritteliäisyyttä, itsekin olen monta kertaa vaikean koiran kanssa sortunut siihen, että tekisi mieli luovuttaa ja vaihtaa koira laatikolliseen postimerkkejä, mutta teidän matka ja saavutukset inspiroi jatkamaan!
Onnea Susu ja sammalla onnea Sirkku hienosta työstä, mitä olet Suppilokoiran kanssa tehnyt!
Upea kirjoitus, taas liikutuin. :) Osaat kirjoittaa niin ihanan rehellisesti ja avoimesti, sun kirjoituksia on aina niin kiva käydä lukemassa. On teillä kyllä ollut matka, montaa on siihen mahtunut ja aivan ihanaa, kun nyt on löytynyt se "täydellinen yhteys".
Hurjasti onnea Susulle! :)
Kiitos, Riitta!
Jannika, kiitos ihanasta kommentista :) Ihan rehellisesti voin sanoa, että välillä epätoivo on iskenyt tosi vahvasti ja se on varmasti ihan luonnollista. Postimerkkihetket taitavat kuulua asiaan aina aika ajoin :D Edistystä on läheltä niin vaikea nähdä – vasta pidemmällä aikavälillä sen alkaa nähdä itsekin ja pystyy iloitsemaan matkasta. Kiitos vielä!
Sabina, :) Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoista! Tästä on saanut kyllä parhaan mahdollisen palkinnon kun Susu tuntuu nauttivan elämästä nykyään niin paljon enemmän :)
Ihana, ihana kirjoitus taas. Jos joskus päätät kirjoittaa kirjan niin varaa mulle yks nimmarin kera :D Välillä jään ihan kaipaamaan hulleri.netin aikoja kun istuskelin selailemassa juttuja ja katsomassa ihanan värikkäitä kuvia koirista.. aika kiitää mahdotonta vauhtia.
Myöhäiset onnittelut Suppikselle! Ihana teksti, ja hienoa työtä oot tehny Susun kanssa :)
http://tassujenkertomaa.blogspot.fi/2014/01/linkita-blogisi-tulokset.html
Pääsitte blogimme Linkitä blogisi - tuloslistalle! :)
Josefiina, nyt olen ihan sanaton, kiitos ihanasta kommentista! Jos jostakin saisi ostettua mielikuvitusta, niin kirjan kirjoittaminen voisi olla realistisempaa :D Aika menee kyllä ihan hirmuisen nopeasti. Niin paljon on muuttunut viime vuosien aikana.
Sara, kiitos paljon! :)
Emppu, voi kiitos maininnasta :)
Lähetä kommentti