Vihdoin voittajia!

Minulla on maailman paras koira ♥

Paikallaolo 10
Tunnistusnouto 8
Kaukokäskyt 8,5
Liikkeestä istuminen 9
Seuraaminen 9
Luoksetulo 6
Metallinouto 7
Hyppynouto 9
Ruutu 9
Kokonaisvaikutus 10

pisteet yhteensä 271, VOI1, sij. 1./4

Tämä oli meille niin paljon enemmän kuin tulos tokokokeesta. Se oli työvoitto, todiste siitä, että yhdessä me pystymme. Kiitos periksiantamattomuudesta, osoitus siitä, että kaikki paitsi pyöröovista hiihtäminen ihan oikeasti saattaa olla mahdollista. Susu ei tehnyt tänään kaikkea virheettömästi saati täydellisesti, mutta se oli iloinen, yritti loppuun saakka eikä välittänyt ympäröivästä maailmasta lainkaan. Tunnarissa sitä hermostutti ja se tarkisti rivin piinaavan monta kertaa, metallia se mulkoili kuin ilmestystä ulkoavaruudesta ja luoksetulossa se meinasi jumittua ekan stopin jälkeen – mutta se ei silti antanut periksi! Kaikki Suppiloa yhtään enemmän tuntevat tietävät, kuinka se ja sana periksiantamattomuus tai itseluottamus samassa lauseessa ovat lähinnä hauska vitsi, mutta tänään niin ei ehkä ollut.

Kaksi vuotta sitten tilanne tuntui lannistavalta, koska koin, että en milloinkaan tule saamaan liikkeitä teknisesti niin varmoiksi, että Susu valitsisi aktiivisen toimimisen lannistumiseen valumisen sijaan – että se pahassa paikassa ei vain putkiaivona passivoituisi perusasentoon piippaamaan. Tai että minun kehuni milloinkaan voisivat vakuuttaa koiran hermostuttavassakin tilanteessa siitä, että se teki kaiken just niin kuin kuului eikä maailma ihan oikeasti milloinkaan kaadu päällemme. Tänään ruutu oli viimeinen liike ja pitkästä palkattomasta rupeamasta huolimatta Susu juoksi sinne yhtä innoissaan kuin jos se olisi tehty ensimmäisenä. Ei oltu muuten koskaan aloitettu tunnarilla tai muutenkaan tehty liikkeitä noin sekalaisessa järjestyksessä, mutta selvästi jo voittajassa tuollaisia miksejä voi tulla vastaan. Inkan kanssa lähinnä naureskeltiin meitä ennen olleita EVL-koiria katsellessamme, että mitäköhän siitä tulisi jos meidänkin pitäisi tehdä noin nurinkurisessa järjestyksessä... Niinpä

Jos olen täysin rehellinen, en jaksanut uskoa, että työnteko aina oli sen arvoista. Olisi ollut helppoa nöyrtyä ja jättää Susun kanssa sen kummempi tavoitteellinen harrastaminen sikseen, mutta jotenkin en tahtonut luovuttaa. Enkä tahdo vieläkään! Kesti pitkään, että opin olemaan Suppilon kanssa ja että ymmärsin muutamia olennaisia asioita, mutta nyt onneksi tuntuu, että positiiviset jutut ruokkivat toisiaan ja että olemme oikealla tiellä. Hirmuisesti riittää vielä tehtävää niin teknisesti, virejuttujen kuin ihan yleisestikin luottamuksen suhteen mutta tämä oli kuitenkin tosi hyvä tsemppaus ja henkinen helpotus tähän väliin. Nyt on hyvä fiilis! Suuren suuret kiitokset kaikille meitä auttaneille ja meidän kanssa treenanneille!