Raportti tuttuun ja turvalliseen tapaan kuukauden myöhässä 
Elokuun lopussa tokoilimme mukavat neljä päivää Uuraisilla Aussieyhdistyksen järjestämällä leirillä. Myös yksi esineruutu ehdittiin käydä tekemässä. Lisäksi oli aurinkoa, kiva nurmikenttä, huippua seuraa sekä hyvä ja kannustava kouluttaja Hanna Närhi. Treenejä riitti niin paljon, että paitsi että ehdimme Susun kanssa käydä melkein kaikki liikkeet läpi, silti jäi aikaa myös kekseliäille ryhmätreeneille sekä temppuradoille. Hauskaa oli, kiitos vielä kertaalleen kaikille!
Suppilosta ei taaskaan ole kuvatodisteita, mutta piristykseksi kuvia muista osallistuneista aussieista.
Luoksetuloon treeneissä aina varmistetaan vaadittu stoppi – käsky sillä asenteella, että koira pysähtyy tai liiskaantuu junan alle. Vaikka rajutkin avut (ääni, käsi ja vartaloapu) kunhan stoppi on hyvä. Ohjaajan seisominen kädet suorana normaaliasennossa pitäisi merkata koiralle palkkaa – yllätysvauhtipalkkoihin lelu pitkittäin treeniliivin helmaan, josta se vain käännetään tai tiputetaan esiin. Ei siis pallojen ja namien turhaa kaivelua taskuista, jotta koira ei opi, että kovaa kohti tulemisesta saa palkan vain kun taskuja pengotaan ja ohjaaja muutenkin sählää.
Ruudussa Susu on tehnyt paljon siirtelyitä neliön reunoilta, nauhojen päältä ja niiden ulkopuolelta. Nyt voi lisätä haastetta eli mitä lähempänä koira jo on oikeaa kohtaan, sitä vaikeampaa sen on korjata oikeaan nappipaikkaan. Lisäksi kun koira jätetään paikkaan, josta sen pitää korjata ruutu-käskyllä, se jätetään seisomaan, ei istumaan niin kuin minulla on ollut tapana Suppis jättää. Ehdottomasti Susulle EVL-ruututreenejä jo nyt! Paljon myös sitä, että ruutu tehdään yleisöä, puita tai seinää vasten. Ruutua kannattaa siirtää toistojen välissä muutama metri sivusuunnassa, jotta koira oppii oikeasti keskittymään eikä vain aivottomana kirmaamaan – tämä oli todella yllättävän vaikea oikeastaan kaikille koirille.
Kaukoissa namit voisi laittaa takapalkan sijaan myös koiran etutassujen viereen oikealle ja vasemmalle puolelle. Maahan-seiso-vaihdossa koira kokoaa niin, että kosketusalusta laitetaan etutassujen väliin ja koiran pitäisi noustessaan stepata etutassut sen päälle.
Takapalkan jättö niin, että kävellään kohti lähtöpaikkaa ja sitten tiputetaan yhdessä palkka, matkaa jatketaan lähtöpaikkaan. Ei siis niin, että seisotaan jo lähtöpaikassa ja suurieleisesti viskataan lelu tai lihapulla taakse.
Seuraamisessa sivu/viereen/tms. -käsky ei ole korjauspyyntö vaan kehu ja tieto palkasta! Kontaktitiputuksiin jokin muu virhesana tai huomautus. Susulla tämä onkin jo näin. Askelsiirtymisiin avuksi oma katse ja vartalo.
Jos häiriö on paha tai koiralla muuten vaikeaa, tsemppaus palkkaa näyttämällä "katso nyt tämän pallon saat ihan varmasti kun vielä yrität!" Susulle enemmän myös koirahäiriötä, sillä nyt se meni ihan jumiin, kun sen olisi pitänyt haistella tunnaria ja vieressä juostiin ruutuun. (Näitä on nyt tehty ja viime viikolla Susu jo pystyi hienosti keskittymään, vaikka Sätkä haukkui aika lähellä tunnarikapuloita.)
Yleisesti Susulle sanottiin, että sillä on hyvä tokokoiran temperamentti eikä minun kannata liikaa haikailla siihen lisää näyttävyyttä tai voimaa – tai ainakaan asiasta huolehtia. Suppilo on kuuliainen ja taitava eikä kokeeseen vientiä kannata enää venyttää.
Elokuun lopussa tokoilimme mukavat neljä päivää Uuraisilla Aussieyhdistyksen järjestämällä leirillä. Myös yksi esineruutu ehdittiin käydä tekemässä. Lisäksi oli aurinkoa, kiva nurmikenttä, huippua seuraa sekä hyvä ja kannustava kouluttaja Hanna Närhi. Treenejä riitti niin paljon, että paitsi että ehdimme Susun kanssa käydä melkein kaikki liikkeet läpi, silti jäi aikaa myös kekseliäille ryhmätreeneille sekä temppuradoille. Hauskaa oli, kiitos vielä kertaalleen kaikille!Suppilosta ei taaskaan ole kuvatodisteita, mutta piristykseksi kuvia muista osallistuneista aussieista.
Luoksetuloon treeneissä aina varmistetaan vaadittu stoppi – käsky sillä asenteella, että koira pysähtyy tai liiskaantuu junan alle. Vaikka rajutkin avut (ääni, käsi ja vartaloapu) kunhan stoppi on hyvä. Ohjaajan seisominen kädet suorana normaaliasennossa pitäisi merkata koiralle palkkaa – yllätysvauhtipalkkoihin lelu pitkittäin treeniliivin helmaan, josta se vain käännetään tai tiputetaan esiin. Ei siis pallojen ja namien turhaa kaivelua taskuista, jotta koira ei opi, että kovaa kohti tulemisesta saa palkan vain kun taskuja pengotaan ja ohjaaja muutenkin sählää.
Ruudussa Susu on tehnyt paljon siirtelyitä neliön reunoilta, nauhojen päältä ja niiden ulkopuolelta. Nyt voi lisätä haastetta eli mitä lähempänä koira jo on oikeaa kohtaan, sitä vaikeampaa sen on korjata oikeaan nappipaikkaan. Lisäksi kun koira jätetään paikkaan, josta sen pitää korjata ruutu-käskyllä, se jätetään seisomaan, ei istumaan niin kuin minulla on ollut tapana Suppis jättää. Ehdottomasti Susulle EVL-ruututreenejä jo nyt! Paljon myös sitä, että ruutu tehdään yleisöä, puita tai seinää vasten. Ruutua kannattaa siirtää toistojen välissä muutama metri sivusuunnassa, jotta koira oppii oikeasti keskittymään eikä vain aivottomana kirmaamaan – tämä oli todella yllättävän vaikea oikeastaan kaikille koirille.
Kaukoissa namit voisi laittaa takapalkan sijaan myös koiran etutassujen viereen oikealle ja vasemmalle puolelle. Maahan-seiso-vaihdossa koira kokoaa niin, että kosketusalusta laitetaan etutassujen väliin ja koiran pitäisi noustessaan stepata etutassut sen päälle.
Takapalkan jättö niin, että kävellään kohti lähtöpaikkaa ja sitten tiputetaan yhdessä palkka, matkaa jatketaan lähtöpaikkaan. Ei siis niin, että seisotaan jo lähtöpaikassa ja suurieleisesti viskataan lelu tai lihapulla taakse.
Seuraamisessa sivu/viereen/tms. -käsky ei ole korjauspyyntö vaan kehu ja tieto palkasta! Kontaktitiputuksiin jokin muu virhesana tai huomautus. Susulla tämä onkin jo näin. Askelsiirtymisiin avuksi oma katse ja vartalo.
Jos häiriö on paha tai koiralla muuten vaikeaa, tsemppaus palkkaa näyttämällä "katso nyt tämän pallon saat ihan varmasti kun vielä yrität!" Susulle enemmän myös koirahäiriötä, sillä nyt se meni ihan jumiin, kun sen olisi pitänyt haistella tunnaria ja vieressä juostiin ruutuun. (Näitä on nyt tehty ja viime viikolla Susu jo pystyi hienosti keskittymään, vaikka Sätkä haukkui aika lähellä tunnarikapuloita.)
Yleisesti Susulle sanottiin, että sillä on hyvä tokokoiran temperamentti eikä minun kannata liikaa haikailla siihen lisää näyttävyyttä tai voimaa – tai ainakaan asiasta huolehtia. Suppilo on kuuliainen ja taitava eikä kokeeseen vientiä kannata enää venyttää.
2 kommenttia:
Ihana kuvia! Ja hyvä Susu ja Sirkku. Mahtavaa lukea, kuinka saatte kehuja sieltä ja täältä, vaikka olette menneet pitkän ja kivikkoisen matkan.
Kiitos Jannika! Kai kiltti kouluttaja keksii kaikista jotakin positiivista.. :D
Lähetä kommentti