kirjoituksen hakukuvat © Timo Rautio ja tokokuvat © Paula Toivola, kiitos!
Viime viikonloppu 19.-20.10. olisi pitänyt viettää nenä visusti tenttikirjassa mutta kuka nyt sellaisen syyn vuoksi jättäisi leirin väliin? Ja aina tulee uusintatenttejä mutta ei uusintaleirejä (tätä sääntöä on lupa soveltaa monessa muussakin tilanteessa – ei tule uusintajuhlia, uusintatreenejä, uusintareissuja tai uusintaleffailtoja... mutta tentti aina!
) Niinpä perjantaina starttasimme
Hannan kanssa auton kohti Kuopiota, jossa perillä odottivat melkoisen korkeat valkoiset hanget ja viluinen ilma. Hui! Leiri oli aussieyhdistyksen järjestämä ja kouluttajina toimivat aiemmilta leireiltä tutut Tytti (tottis) ja Samuli (haku) Juntto.
Lauantaina pääsimme ensimmäiseksi tokoilemaan. Toivoin, että Susu ääntelisi ja tällä kertaa toive toteutui – tiedättehän sen, kun menee johonkin koulutukseen jonkin traagisen ongelman kanssa ja sitten yhtäkkiä se onkin kadonnut? On käynyt piippauspulman kanssa useammankin kerran.
Ei se kotona ihan oikeasti osaa! Heh. Minun pitää muistaa tarkkailla, mistä syystä Susu volisee – jos se kärkkyy palkkaa, sitä voi ihan oikeasti kieltää, mutta jos taas johtuu epävarmuudesta niin pitää miettiä muuta. En ollut aiemmin jotenkin niin selkeästi osannut ajatella, että vieraista ihmisistä johtuva hermostus näkyy lisääntyvänä piippauksena tai että se on tavallaan "jäänne" entisistä kauhuista. Nykyään kun Susu kuitenkin pystyy jo toimimaan tuollaisissa vaikeissa tilanteissa eikä enää pelkää paniikissa tai päksähtele holtittomasti, niin nykyään epävarmuus näkyy pahempana ääntelynä. Mutta Susu oli kyllä tosi reipas ja muutos entiseen oli kuulemma huomattava eikä Sususta enää arvaisi millainen se on ollut. Jee! Oikeastaan parasta, mitä voi kuulla, sillä Tytti siis on nähnyt Suppiksen pahimmillaan.
Toisella kierroksella kysyin noutoon vinkkejä. Olemme tehneet paljon vauhtinoutoja ja treeneissä Susu jo selvästi oikein kiihdyttää palautuksissa lelun toivossa, mutta koetilanteessa se lysähtää entiseen. Nyt jatkossa yritän saada Susun nuppiin ajatuksen siitä, että noutoliike ei suinkaan lopu edessä pönötykseen, vaan sen jälkeen saattaa tapahtua vielä vaikka mitä hauskaa kuten puun kiertämistä. Palautus on vain siis välivaihe. Paljon pitkiä noutoja ja muuta vauhdikasta myös. Lisäksi minun pitää ehkä vähän nöyrtyä siinä, että kokeenomaisessa palkkaan koiran ponnettomasta palautuksesta (etenkin metalli), vaikka sitä ei periaatteessa pitäisi vahvistaa. Joskus siitä kuitenkin pitäisi päästä palkkaamaan ja vaikka koira ei hirmuvauhtia juuri silloin laukkaisikaan, onhan se kuitenkin positiivinen palaute minua kohti tulemisesta. Lisäksi katsottiin Susun eteentulosta perusasentoon siirtymistä – siis kuinka rumalta sen törmäyshypähdys näyttää. Ei kauhean pahalta mutta minun pitää olla palkkaamatta koiraa sen kohottatutuessa kurre-asentoon sivulla.
Iltapäivällä pääsimme kahlaamaan lumiseen hakumetsään. Välillä lunta tuprutti taivaalta ihan toden teolla ja ukkonakin sai tosissaan bongailla takarajan merkkejä, kun näkökenttä oli täynnä valkoista huttua. Susulla oli nyt siis ollut parin kuukauden tauko hakuilusta ja veikkasin, että se on varmaankin ehtinyt unohtaa kiintorullan ja niinhän se olikin. Muistaakseni Susu teki neljä pimeää ukkoa, joista ykkösellä kiintorulla, kakkosella ja kolmosella irtorulla ja viimeisellä suorapalkka. Suppis selkeästi kummasteli vierasta porukkaa mutta aiemmista samanlaisista tilanteista viisastuneena yritin nostaa sen virettä kunnolla leikittämällä jo ennen ilmoittautumiseen menoa, mikä auttoikin hienosti. Susu etsi hyvin mutta rullat palautuivat epätyypillisesti takaisin lähetyspaikkaan eikä koira siis tehnyt kolmiota palatessaan, mutta todennäköisesti tämä johtui vain tappijalkatyypin mukavuudenhalusta mahaan asti ulottuneessa hangessa. Miksi harppoa umpilumessa, jos on jo menomatkalla raivannut polun?
Sunnuntaina Susu teki tokossa tunnaria, täyskäännöksiä, hyppynoutoa sekä eteenmenoa. Tunnaria ei ehkä kannata yrittää liikaa peukaloida, koska jos palautukseen liikaa yrittää hakea vauhtia, hajoaa kapuloilla työskentely herkästi etenkin, kun kesäisen ongelmasuman jälkeen Susu on yhä vähän epävarma haistelija. Täyskäännös ei näytä yhtään niin tönköltä ja vaikealta kuin miltä se tuntuu. Seuruun paikka on nätti ja siisti mutta enemmän voisi tehdä tylsää suoraa pk-puolta ajatellen. Muutenkin enemmän sellaista häiriötöntä tekemistä, koska nyt kun olemme treenanneet paljon pahassakin häiriössä niin Suppis alkaa olla siinä haka ja oikein aktiivisesti sulkee ylimääräiset jutut pois mutta nyt sitten se tylsyys on vaikeampaa. Eteenmenoon tuli hyvä vinkki piilossa olevasta pallonheittäjästä, jolloin lelua ei tarvitse erikseen häivyttää kentän päädystä.
Hakumetsässä lumi oli vain lisääntynyt yön aikana ja lisäksi rata oli mäkisessä maastossa. Eipähän tullut kylmä maalimiehenä, kun rämpi toppavaatteissa ylös ja alas! Susun treeni oli haastava ja siksi todella opettava. Paljon tuli tyhjiä ja lopulta täytyi ihan pakolla pistottaa koiraa hakemaan yhä uudelleen ja uudelleen, kun sillä alkoi usko loppua löytöihin. Minun ei tarvitse pyydellä töihin patistamista anteeksi Susulta, koska se kyllä tekee, vaikka välillä vähän yrittääkin väistää passiivisuuteen. Ei siis aina negatiivisen palautteen jälkeen tarvitse kehua eli tavallaan mitätöidä napakampaa palautetta heti perään. Susu on hakukoirana tosi kohtelias ja maalimiehiä se yhä edelleen varoo mutta kuten Samppakin sanoi, kaikki ikäkausiin liittyvät pelkojutut ja väistelyt ovat varmasti ollutta ja mennyttä eli koira vain on millainen on. Iän myötä sille toivottavasti tulee varmuutta ja röyhkeyttä työskentelyyn, eikä nöyryys ukoilla periaatteessa haittaa kun Susu kuitenkin tekee mielellään ja pitää palkastaan. Kiintorulla tuo helpotusta tähänkin juttuun, kun Suppe saa itsekseen nostaa rullan.
Paljon tuli taas uusia juttuja ja lisäksi hyviä muistutuksia monista asioista, jotka helposti unohtuvat. Leirit ovat kyllä ihan parhaita! Tänä vuonna ehdittiinkin leireillä oikein urakalla, kun tämä oli jo kolmas agi- ja paimennusleirin sekä tokoleirin jatkoksi. Sain paljon monenlaista pohdittavaa niin itse treeneistä kuin sitten yleisesti muiden kanssa jutteluista mutta taidan kirjoittaa niistä sitten myöhemmin erikseen, ettei tämä venähdä mahdottomiin mittoihin. Kiitos vielä kaikille seurasta ja erityiskiitos Juntoille aina yhtä loistavasta koulutuksesta!
