And joy will cross the line

3 kommenttia



Äsken iltalenkillä ihmettelin, miten huvittavan hulvaton Susu on tänään ollut, kunnes hoksasin: olisiko korvahuuhtelu helpottanut näin paljon suppilonokan oloa? Tosi hieno juttu, jos korva ei tunnu enää tukalalta mutta kyllä jälleen laittaa miettimään, kuinka lannistavan vaikeaa koiran vointia on arvioida. Muutokset hivuttautuvat niin vaivihkaa arkeen ja kaikkeen tottuu liian nopeasti. Alan olla yhä vakuuttuneempi, että esimerkiksi kroonista synnynnäistä päänsärkyä on lähes mahdotonta havaita koiran käytöksestä... Ei voi millään tietää, oireileeko koira vaikka Chiarin epämuodostumaansa vai ei. Välillä toivon, että osaisin olla vähemmän kyyninen ja luottaa siihen, että valtaosalle koirista se ei aiheuta kipua, mikä on etenkin lievillä muutoksilla hyvinkin mahdollista. Vaan silti niitä oireilevia on aina liikaa, vaikka prosentit vähän paremmilta näyttäisivätkin. Meillä kävi pari päivää sitten vieraileva asiantuntija luennoimassa koiran kehitysbiologiasta ja onhan se tieteenkin valossa melkoisen karua, kuinka kehityshäiriöitä pidetään normaaleina rotutyypillisinä ominaisuuksina. Kenties irvokkaimpia ovat tapaukset, joissa terveydelliset riskit olisivat helposti ehkäistävissä välttämällä tiettyjen ominaisuuksien yhdistämistä, mutta siltikin ulkonäkö talloo hyvinvoinnin lyttyyn.



Suppilo on onneksi nyt tervehtymässä ja ilmeisen tyytyväinen otus Tänään se hipatti aurinkoisella hangella ihan innoissaan. Pitäisi kyllä kuvata enemmän – tuntuma katoaa tosi nopeasti ja yhtäkkiä kaikki on ihan vinksin vonksin ja rajaukset hönttejä. Noo, ehkä pieni epävakaus sopii ihan hyvin yhteen noiden Susun ilmeiden kanssa. Pitäisi joskus tehdä sellainen koontipostaus ei niin onnistuneista otoksista, sillä nämäkin kuvat ovat Suppiksen ilmeiden osalta sitä edustavinta ja normaaleinta osastoa...

Propellikorva kuntoon

5 kommenttia


Voihan korva! Toissapäivänä Susu meni kontrollikäynnille lekuriin, mutta ahkerasta puhdistuksesta huolimatta korva oli yhä ihan likainen – itse korvakäytävää ei näkynyt syvemmällä oikeastaan ollenkaan mömmön alta. Höh. Ei auttanut muu kuin varata tälle päivälle aika nukutuksessa tehtävään huuhteluun, koska vaikka korva ei Susua ole tuntunut vaivaavan juuri missään vaiheessa, ei hoitoa varmaankaan kannata nyt jättää puolitiehen. Pyysin, että samalla kun piikitetään unille, voitaisiin ottaa myös vihdoin viralliset selkäkuvat. Meillä oli juuri koulussa elvytystilanteiden harjoittelua ja muutenkin tieto kyllä lisää (etenkin pessimistin) tuskaa – tosi huolettomasti ja paljon koirille anestesiaa käytetään verrattuna vaikka ihmisiin. Tänään siis tavoittena lähinnä oli, että Suppilossa vielä henki pihisisi toimenpiteen jälkeenkin... 

Tänään Suppis kipitti taas yhtä iloisesti eläinlääkäriasemalle. Ei se korvan tonkimisesta tykkää ja huristen kohoava tutkimuspöytä on jännä, mutta jotenkin se ei kuitenkaan yhtään pelkää klinikalle menemistä. Ihmiset on aussiesta aina kivoja ja käsittelyä on harjoiteltu aikoinaan niin paljon, että ehkä lopputulos on kuitenkin plussan puolella. Ja Suppilosta kaikki yhdessä tekeminen on hauskaa! Huuhtelussa ja röntgenissä meni pari tuntia, minkä jälkeen sain hakea hoipertelevan koiran kotiin. Korvakäytävässä oli ollut todella paljon eritettä sekä se oli punoittava ja paikoin verestävä, mutta tärykalvo onneksi ehjä ja siisti. Nyt jatkamme taas korvatippoja parisen viikkoa ja sitten jälleen kontrolliin. Selkäkuvista en saanut oikein mitään kommenttia, joten täytyy odotella liiton tuomiota niistä.

Laskin huvikseni, paljonko tähän korvaepisodiin tähän mennessä on mennyt rahaa ja summa kohosi huimaan yli 400 euroon. Ja arvatkaapa vain, kenen erään merlekoiruuden vakuutus lakkautettiin juuri joulukuun alussa? Jep, Suppilon – kun ei sillä ikinä ole ollut mitään. Ups. Miten siinä aina käy juuri näin?

Kiireessä on se paha puoli, että se vie paljon aikaa

8 kommenttia


Kuulas ranta, kirkas aurinko ja kieppuvat lumitähdet – maailmasta tuli heti paljon kepeämpi. Kiireet kampuksella ovat pitäneet tarkasti huolen siitä, että liikaa talven valosta ei ole päässyt nauttimaan, mutta onneksi päivät pidentyvät koko ajan. Suppilo on lumesta ihan riemuissaan ja viilettää nokka hangessa hepuleitaan aamulenkeillä. Sitä ei onneksi pahempikaan pakkanen vaivaa!

Korvasta sen sijaan on ollut harmia. Ensimmäisinä oireina joulukuun puolivälissä ilmaantuivat punoitus ja kutina, pian sen jälkeen korva alkoi töhniä. Minulla on pahana tapana vähän ylireagoida terveyteen liittyvissä asioissa ja niinpä tällä kertaa ajattelin olla hössöttämättä ja putsata korvaa reseptivapaalla litkulla ja odottaa joulun yli. Hyvä suunnitelma? Ei. Ei alkuunkaan. Jatkuva pään ravistelu ja pahin ärsytys kyllä loppuivat melkein yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin, mutta terveestä korva oli vielä kaukana. Lääkärissä korvasta löytyi sekä hiiva- että bakteeritulehdus eli ei kun tippakuuri käyntiin. Lisäksi korvaa piti puhdistaa, mikäli se vielä erittäisi ja näyttäisi likaiselta. Tässä välissä ehdimme palata takaisin pääkaupunkiseudulle ja ainoastaan Canaural-pullo eteisen pöydällä tuntui enää muistuttavan koko vaivasta. Tunnollisesti kuitenkin jatkoin tippojen laittamista aina kontrollikäyntiin saakka, vaikka korva näytti siistiltä eikä tuntunut Suppiloa vaivaavan.

Vaan kuinkas kävikään? Viikko takaperin sitten kiikutin aussien korvineen Vallilan eläinlääkäriasemalle ihan vain varmuuden vuoksi, kun ihan varmasti se on jo täysin terve. Vastaanotolla korvasta kuitenkin löytyi vielä paljon bakteereita eli vain hiivatulehdus oli parantunut. Paljastui, että syvemmältä koko korva oli vielä täynnä mömmöä, jonka liian luottavaisesti olin kuvitellut nousevan ylemmäs muutamalla puhdistuksella. Voi hitsi! Ei tietenkään ole sanottua, että tulehdus olisi rauhoittunut ahkerammalla puhdistusaineen läträyksellä, mutta ei siitä ainakaan haittaa olisi ollut. Jatko-ohjeiksi siis tippakuurille kahden viikon jatkoaika ja korvan päivittäinen puhdistus. Onneksi höntti ja käsittelyä kohtaan loputtoman hyväuskoinen Suppilo nakottaa hoitotoimien ajan kiltisti paikallaan, vaikkei korvan jatkuva räplääminen varmasti kauhean mukavaa ole. Minusta vain tuntuu, että korva on yhä ihan likainen, eikä puhdistusaine irrota töhniä syvemmältä ollenkaan... Jos korva ei viikon kuluttua ole kontrollissa kunnossa, joudutaan se ehkä huuhtelemaan nukutuksessa. Äh. Kuntoon se täytyy joka tapauksessa saada ja pian, koska korvatulehduskierre ei taida olla mikään ihan epätavallisin kiusa.

Onko muilla kokemusta sitkeistä korvatulehduksista?

Väritön tammikuu

5 kommenttia


Nyt seuraa paljastus: kokosin tämän postauksen todellisuudessa jo marraskuun puolella, mutta jotenkin se jäi arkistoihin julkaisemattomana. Kuvista ei kai kuitenkaan arvaisi, etteivät ne ole vaikkapa tänään napsittuja. Kuinkakohan kauan talvi aikoo vielä viivytellä? Vai meinaako se jättää tämän vuoden kokonaan väliin? Eilen kävelin Kyläsaaren rannassa ja olo oli melkein epätodellinen. Linnut lauloivat, hiekka rahisi lenkkareiden alla ja ilma oli leppeä. Tuntuu, ettei aika kuluisi ollenkaan, kun maisema on näyttänyt jo kuukausia ihan samalta. Arkikin hyrrää joululoman jäljiltä jälleen tuttuja syksyisiä teitään. Tokoiltua on tullut tosi vähän, mutta loppuvuoden rutistusten jälkeen on tehnyt ehkä pelkkää hyvää käydä silloin tällöin vain hassuttelemassa kentällä kaksistaan. Kohta ruvetaan taas treenaamaan toden teolla!