Erittäin hyvä ellei täydellinen



Voi sentään. Mitäköhän sitä kirjoittaisi? Olin eilen illalla jo vahvasti kallistumassa siihen, että jätämme menemättä tämänpäiväiseen kokeeseen, koska on tullut treenattua tavallista nihkeämmin ja Suppis on ollut viimeisen viikon arjessa vähän epävakaampi – pelännyt esimerkiksi sadevesikaivoja niin antaumuksella, että on alkanut kyyristellä ja kiskoa pakoon useaa metriä ennen kaivojen ohituksia. Torstain ryhmätreeneissä se mölisi, hillui ja sovelsi kuin mikäkin höntti, ja kun eilen tein kaukoja sisällä ja kehuin sitä hillitysti, koira ryntäsi sängylle ja alkoi repiä päiväpeittoa samalla tapporavistuksia tehden – siis Susu! Jestas. Ehkä hieman ylimääräistä tekemisintoa siis... Noo, vähän epäröivistä fiiliksistä huolimatta tsekkasin illalla bussin valmiiksi ja asetin kellon soimaan kuudeksi. Aamulla olikin jo paljon positiivisempi fiilis ja oli kiva lähteä matkaan. Päätin jo etukäteen, että jos Susu piippaa kamalasti tai on ahdistunut, keskeytän vain eikä siihen maailma kaadu. Treenataan sitten taas lisää.

Koe pidettiin Ojangossa Vuokkoset-areenalla ja se oli samalla SBCAKin bordercollieiden ja australiankelpieiden rotumestaruus. Tuomareita oli kaksi ja niinpä likkeet oli jaettu kahteen settiin eri kehiin. Kieltämättä paikan päällä vähän meinasi alkaa hirvittää se pro-bortsujen määrä mutta yritin ajatella, että täytyy vain tehdä omaa juttua. Jännitysmomentti oli myös se, että ei ollut autoa eikä edes häkkiä käytössä, vaan Suppis sai hengata luppoajat kiinni hallin seinässä ahtaasti muiden koirien ympäröimänä. Ääks, mitä mukavuusalueen ulkopuolella haahuilua! Ei vielä vuosi sitten olisi omat hermot kestäneet tällaisia haasteita ;)

Pisteet

Paikallaolo 8 - tupla lopun perusasentoon

KEHÄ I
Liikkeestä istuminen 9 - vähän vino asento
Kaukokäskyt 7 - i-s-m-s-i-m, tupla ekaan istumiseen, seisomiset saisivat olla takapainotteisempia
Hyppynouto 9 - hidas tarttuminen

KEHÄ II
Seuraaminen 10 - ei parasta Susua mutta tosi hienosti se teki, tätä tuli useampi tuntematon kehumaan ja sanomaan, että tosiaankin ansaittu kymppi
Luoksetulo 8,5 - stopit ja vikan pätkän vauhti nyt ovat mitä ovat mutta loistava meille
Ruutu 10 - tosi hieno! Susu alkaa olla haka bongaamaan ruudun
Metallinouto 9 - joku vaihtoi koirani tähän: laukka mennen tullen, nosto ilman mitään hidasteluja!
Tunnistusnouto 8,5 - ravilla takaisin

Kokonaisvaikutus 9 / 9,5 = 9,25 - todella miellyttävää työskentelyä, harmoninen kokonaisuus, ohjaajaa kohti tulevat liikkeet saisivat olla ripeämpiä

pisteet yhteensä 280,25 VOI1 KP, sij. 1./10

Susu oli niin ihana! Moni edellisessä kokeessa huonommin mennyt juttu meni nyt tosi paljon paremmin ja jotenkin kun niitä positiivisia yllätyksiä tipahteli joka liikkeessä, niin fiilis kehässä oli aidosti iloinen. Oli huippua, kun sai kertoa koiralle joka liikkeen jälkeen, mikä supersankari se oli ja todellisuudessa tarkoittaa sitä. Suppilon vire ei laskenut ollenkaan ja tuntui, että sain viriteltyä sen aika nappiin kuhunkin liikkeeseen. Kehässä oleminen oli oikeasti nautinto ja siinä missä parin viikon takaisessa kokeessa Susu oli aavistuksen kireän ja epävarman oloinen, nyt se ei ollut sitä alkuunkaan. Se tiesi, mitä teki, ja varmasti auttaa, kun oma käytös kehässä on kerta kerralta varmempaa.

Suorituksen jälkeen en ollut ollenkaan varma, riittivätkö pisteemme ykköseen, mutta jo silloin oli ihan voittajaolo. Oliko se hauska, innokas ja taitava koira kehässä tosiaan pieni piskuinen Suppilo? Oli se! Jotenkin uskomatonta, että kaiken tämän me olemme yhdessä opetelleet Näkyi se sitten lopulta myös numeroissa ja kaiken lisäksi Susu vielä voitti! Ykkösiä tuli vain kaksi ja tuomarointi olikin aika tiukkaa. En ole varma, tuleeko noilla pisteillä automaattisesti kunniapalkinto, mutta tuomari erikseen sanoi palkintojenjaossa, että halusivat antaa sen. Kyllä kannatti herätä aamuvarhain!

Kerrankin suorituksesta tuli muuten videota – laitan näkyviin heti, kun saan sen!
  • rss
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Twitter
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Share this on Technorati
  • Post this to Myspace
  • Share this on Blinklist
  • Submit this to DesignFloat

17 kommenttia:

Linnea Skogberg kirjoitti...

Tosi hienoa! Mekin oltiin tuolla kokeessa mutten ilmeisesti tunnistanut teitä.

Sabina kirjoitti...

Onnea huikeesti! :))) Bongasin teidät heti siinä, mutta en jotenkin kehdannut tulla häiritsemään, kun tosiaan jouduit Susuakin pitämään koko ajan mukana. Mutta siis näin myös teidän kehäsuoritusta joka oli kyllä hienoa katseltavaa. Syystäkin olet ylpeä! :)

Viivi kirjoitti...

Paljon onnea taitavat!! hienot pisteet teillä!

Jenni kirjoitti...

Onnea tosi paljon, aivan mahtavaa!:)

Sirkku kirjoitti...

Kiitos kovasti onnitteluista!

Linnea, arvelinkin tunnistaneeni Osmon! Silloin mulla ei tosin ollut Susua mukana eli ei ihme ettet bongannut :)

Sabina, voi kiitos! Heh, mäkin heti tunnistin Jerikon ja sut mutta samasta syystä en viitsinyt häiritä kun teillä oli vielä suoritus edessä :D Harmi, kun en ehtinyt nähdä teitä kehässä!

Henna kirjoitti...

Onnea! Ootte meidän idoleita :)

Milena kirjoitti...

Onnea teille! :) Ja jee haluan heti nähdä videon :D

Sirkku kirjoitti...

Henna, voi suuren suuri kiitos! :)

Milena, kiitos! Mäkin haluan! :D Toivottavasti sieltä ei paljastu mitään kamaluuksia ja kehtaa laittaa esille... Haha :)

Sarianne kirjoitti...

Onnea! Hieno pistesaalis! :)

Elina kirjoitti...

Onnittelut ykköstuloksesta :)

Jasmin kirjoitti...

Onnea mahtavasta tuloksesta meiltäkin!! :) Toivottavasti Domi yltää joskus vielä samalle tasolle. ;)

Nea kirjoitti...

Mahtavaa! Hurjasti onnea! :)

Sirkku kirjoitti...

Suuret kiitokset kaikille!

Jasmin, ihan varmasti yltää :)

Tiia Hämäläinen kirjoitti...

Onnea :) Meillä ei sentään edeltävien treenien mokat tulleet, mutta muita sitten.

Sabinan koiran tunnistin yllätys yllätys väristä. :D Onnea teillekin ykkösestä!

Anonyymi kirjoitti...

No huh! Nostan hattua että menet bussilla kisoihin, hengaat siellä ilman häkkiä ja sitten vielä nappaat ykkösen ja voitat ja nappaat vielä seuruusta kympin. Ja SBCAKin koe... Tuossa ois jo niin monta meikäläisen mukavuusalueen ulkopuolelle menevää tekiää :) Onnittelin teitä jo facessa mutta lähetän teille vielä triplasti enemmän onnea. Ootte hyvä tiimi! T:Sanni

Tiina kirjoitti...

Onnea ykkösestä ja voitosta!! :) Hienoa! Joko seuraava koe on tiedossa, metsästätte varmaan sen TK3:sen? :)

Sirkku kirjoitti...

Kiitos kiitos kiitos! :)

Seuraava koe on aika pian jo – jos vaikka se kolmas napsahtaisi... Jos ei, niin sitten aletaan treenata EVL tosissaan ;)

Lähetä kommentti