Yksitoista

Iitu haastoi vastaamaan yhteentoista kysymykseen (Miksi näissä on muuten aina juuri yksitoista? Pariton, just-yli-kympin, paljon yytä, yh!)



1. Mitä muita rotuja harkitsit?

Tätä nyt ei tavallaan ole mitenkään erityisen hilpeää paljastaa näin julkisesti, mutta en ole varsinaisesti koskaan edes halunnut aussieta tai erityisesti suunnitellut sellaisen ottoa. Silloin muutama vuosi takaperin olisin ehdottomasti halunnut pitkäkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran, mutta nyt jälkikäteen olen ihan tyytyväinen, että muu perhe äänesti aussieta ja kompromissiratkaisuna suostuin. En tosin edelleenkään pidä aussiesta rotuna mitenkään muita rotuja enempää tai koe sitä omaksi rodukseni, mutta Suppis on ollut varsin opettavainen ja ennen kaikkea monipuolinen ensimmäinen "oikea" harrastuskoira.

2. Mainitse 3-5 tärkeintä koiraurheiluvarustettasi.

Apua, tämä on tosi vaikea! Ehkä treeniliivi, pallo ja naksutin? Toisaalta ilman noita kaikkia kolmea pärjää mainiosti eivätkä ne ole aina treeneissä mukana. Ehkä kiintorulla, pk-liivit ja kengät voisivat olla sellaiset välttämättömät.

3. Mikä on koirasi lempitemppu?

Susu ei ihan hirmuista määrää osaa hupitemppuja, mutta ainakin kuplien puhaltelusta veteen se tykkää.

4. Suunnitteletko treenit kuinka tarkasti etukäteen? Jos, niin miten?

Tokossa olen yrittänyt opetella suunnittelemaan treenit joka kerta, koska kirjoitettu suunnitelma auttaa itseäni todella paljon keskittymään oikeisiin asioihin ja vältyn "no otan vielä yhden toiston -- ja yhden -- ja yhden --" -kierteeltä. Kun paperipalassa lukee, että kolme, niin neljättä ei sitten myöskään tule. Raapustan siis pikkulapulle esim.

1. paikallaolo
2. palkatta + liikkuroituna: juoksutarkastus, seuruu (sattumanvaraisia käskytyksiä), siirtymä luoksetulotörpöille, hiljaisesta maahanmenosta palkka
3. metalli: sivulla häiriöheilutteluja+liikkurointia, nosto x 2, kokonainen x 1, vauhtinouto x 1
luoksari: loppuosan maltti, vauhti x 1

Haussa yritän miettiä aina jonkin yhden jutun, mihin keskityn treenissä, mutta koska milloinkaan ei oikein etukäteen tiedä, millainen maasto on tai miten tuulee, niin suunnitelmat elävät.

5. Mitä lempinimiä koirallasi on?

Suppilo tietty! Suppis, Supi ja Suppe. Sitten siitä vähän luovempi johdannainen on Putte (ja siitä sitten luontevasti Possu ja Possukka). Lisäksi Hiiri nro 1 (Viiru on partion kakkospartneri).



6. Koirasi lempi-ihmiset?

Suppilo on fanaattisen uskollinen laumasielu, mutta oman perheen ulkopuolelta Miimi on ihan ykkönen.

7. Miten lämmittelet koirasi urheilusuoritusta varten?

Lasketaankohan meidän nykyisiä treenejä urheilusuorituksiksi? Jos oikein huolellinen tahtoisi olla, niin varmaan tokotreenejäkin varten olisi toivottavaa tehdä ainakin lyhyt verkka etenkin, jos koira sattuu olemaan pomppupallon perässä ninjailevaa tyyppiä... Usein onneksi tulee kuitenkin edes käveltyä matka treenikentälle. Hakumetsässä Susu liikkuu sen verran maltillisesti ja tasaisesti, että en yleensä lämmittele sitä. Agilityssä (plus nykyään pk-esteitä treenatessa) verkattiin puolen tunnin hölkkäspurttitemppuhyppely kasvavalla tempolla.

8. Mikä on asia, mitä koirattomat eniten ihmettelevät sinusta ja koirastasi?

Hmm. Tätä pitäisi varmaankin kysyä niiltä koirattomilta. En yleensä hirveästi puhu Sususta ei-koirakavereille saati satunnaisille tutuille ja naamakirjassakin jaan koirajutut vain koirakavereille. Ilmeisesti ratkaisu on ihan hyvä, koska kun kysyin tähän kysymykseen näkemystä siskoltani, niin hän vastasi "kaikkea." Ehkä siis parempi, että eivät tiedä tämän enempiä koko hullutuksesta...

muokkaus: Kysyin yhdeltä hyvältä kaveriltani asiaa, ja hän sanoi, että ehkä ihmeellisintä on se, miten hyvin kaksi niin erilaista voi ymmärtää toisiaan niin hyvin. Myönnän, että odotin lähinnä "miten käsittämättömän paljon yhteen yksiöön voi mahtua niin paljon koirankarvaa?" -settiä ;)

9. Ihanin asia, mikä koirastasi on sanottu?

Helppo, tänään ratikassa joukko humalaisia risti Susun maailman kauneimmaksi koiraksi! No ei, ei se ehkä ollut se hehkein hetki vuosien aikana. Luettuani tämän kysymyksen istuin pitkään hiljaa ja yritin miettiä menneitä vuosia, mutta sitten vähän epäröiden tajusin, että en taida muistaa mitään yksittäistä ihanaa kommenttia. Kaikki mieleenpainuvimmat kehut ja kauniit sanat on ehkä sanottu aina minulle ja Susulle yhdessä tiiminä, mikä toisaalta kuvaa kenties parhaiten sitä, millainen koira Susu on. Suppilossa ei ole sellaista kaikille tuikkivaa säihkettä ja viehkeyttä – se on pikkuruinen vakava harmaavarpunen, jonka päätehtävä on elää, hengittää ja palvella minua ja palloa. Yksinään se ei ole mitään. Silloin se säikkyy, räjähtelee ja häslää eikä sellainen negatiivisten reaktioiden rätinä viehätä ketään. Mutta onneksi Suppilon ei tarvitse selvitä tästä maailmasta yksikseen ja mitä vahvemmin paino sen omilta tassuilta on siirtynyt minulle, sitä enemmän niitä ihania asioita meille on sanottu ja sitten toisaalta taas Susua kehuttu adjektiiveilla, joihin liittyy olennaisesti yhdessä tekeminen. Kuuliainen, hallinnassa oleva, hyvä leikkijä. Tämä on kuitenkin ehkä ollut juuri se asia, minkä takia minun oli vaikea oppia arvostamaan Susun hyviä puolia ja vahvuuksia – ne kun ovat aina olleet sellaisia asioita, jotka tulevat lähinnä tutuissa ja turvallisissa oloissa esiin ja jotka toisaalta eivät välttämättä ole lähtökohtaisesti niitä kaikkein arvostetuimpia mutta ensisijaisen tärkeitä sen kannalta, että Susun reaktioita on pystynyt hillitsemään ja sitä on pystynyt tukemaan – epäitsenäisyys, nöyryys, herkkyys. Mutta jos tätä kysymystä saa vähän peukaloida, niin ehkä kaikkein ihanimpia asioita ovat olleet ne, kun Sususta vain lukeneet tai kuulleet ihmiset ovat sitten sen nähdessään sanoneet, että ei siitä arvaisi että se saattaisi olla vaikkapa pelokas.

10. Kumpi säikähtää ensin, sinä vai koirasi?

Koira! Kun Susu huomaa kaiken koko ajan ja etenkin nuorena reagoi salamana ennen puolikasta ajatustakaan, on minun sitten vastaavasti pitänyt opetella ihan puurokorvaksi ja lappusilmäksi. Alkoi naurattaa tässä jokin aika sitten, kun kävelin kavereideni kanssa kaupungilla ja yhtäkkiä jostakin takaa kuului kaamea räsähdys mutta minä en edes vilkaissut, että mitä tapahtui. On niin vahvasti jäänyt älä katso tukahduta uteliaisuutesi chillaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan -nauha päälle, että se alkaa näköjään huolestuttavasti levitä koirattomaankin arkeen

11. Onnellisin hetkesi koirasi kanssa?

Ehkä ne ovat niitä pieniä väläyksiä arjessa, kun katson iloista Susua ja ymmärrän, kuinka onnellinen olen siitä. Kuinka hirmuisen tärkeä se on minulle ja kuinka se on aina vierellä. Etenkin Mörkön kuoleman jälkeen se jotenkin korostui – olkoon kuinka klisee tahansa, mutta kyllä koiran pehmoiseen turkkiin on aika hyvä itkeä. Lisäksi aina, kun Susu tekee omasta mielestään jotakin toooosi jännää (kuten kurkkaa sadevesikaivoon) ja sitten katsoo minua sellaisella "näiksä mitä mä just tein enks olluki urhee? :DD::D" -ilmeellä tulee huippuhyvä mieli. Konkreettinen yksittäinen hetki oli varmaankin eräissä tämän kesän hakutreeneissä, kun lähes täydellisen (kyllä, niitäkin näköjään tapahtuu kerran neljässä vuodessa!) radan jälkeen vein koiran autolle ja se oli ihan puikulana onnesta ja niin olin kyllä minäkin   Kaikki kisa- ja treenionnistumiset tuovat aina superfiiliksen mutta ehkä sen suurimman onnen löytäminen ihan tavallisesta arjesta on ollut viime vuosien aikana avartavinta.

  • rss
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Twitter
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Share this on Technorati
  • Post this to Myspace
  • Share this on Blinklist
  • Submit this to DesignFloat

2 kommenttia:

a ny kirjoitti...

Olette top-vitosessa! Onnea :)

http://korvakarva.blogspot.fi/2013/10/parhaimmisto.html

Sirkku kirjoitti...

Voi kiitos kovasti! Oikea päivän piristys :)

Lähetä kommentti