Hiljaista mutta hauskaa?

Oikeastaan koko kuluneen vuoden meillä on ollut tokotreeneissä yksi ainoa tavoite: hiljaisuus. Ei haukkumista, ei piippaamista, ei volinaa, yninää tai murmatusta. Meidän ääntelyongelmammehan juontaa juurensa Susun pentuaikaan, jolloin olin palveltavan cavalierin jälkeen niin riemuissani aussien yhteistyöinnosta, että en ymmärtänyt että mahdollisimman korkea vire ei ole aina välttämättä synonyymi hyvälle vireelle. Vielä kun Susu ei lähtökohtaisestikaan ole ihan se tasapaksuin tyyppi eikä sen pääkoppa muutenkaan aina pysy reaktioiden perässä, oli käsissä aika nopeasti melkoinen pulma. Toki Suppis varmaan muutenkin olisi ollut kohtalaisen piippausherkkä treenaaja, koska sen ensisijainen reaktio pienestä saakka kaikkiin asioihin ihan tavallisessa arjessa on ollut rääkäisy ja ihan itsekseenkin leikkiessään se mölyää, mutta pitkälti omalla toiminnallani lietsoin siitä volisevan tokokoiran. No, virheistä toivottavasti oppii ja seuraavan kanssa sitten fiksumpana liikenteeseen.

Kun puhutaan ääntelyongelmista, mielestäni on ensisijaisen tärkeää selvittää, miksi koira ääntelee eikä suinpäin vain lähteä tukahduttamaan oiretta. Tosin jos ongelma on aivan äskettäin ilmennyt ja heti ensimmäisistä piippauksista pystytään antamaan napakka negatiivinen palaute, toimii sekin varmaan oivallisesti. Meillä peli siltä osin oli kuitenkin jo aika pitkälti pelattu, joten ongelmaa piti lähteä purkamaan vähän syvemmältä. Varsinaiset haukahdukset tosin sain vain kieltämällä nopeasti pois, mutta kaikki muu pikkuääntely on ollut paljon vaikeampi pulma jo siksi, että tällainen tumpelo ei millään edes ehdi reagoida pieneen nanosekunnin mittaiseen ynähdykseen ennen kuin oho se meni jo.


© Anniina Korjus, kiitos!

Susu ääntelee mielestäni kolmesta eri syystä: 1) epävarmuus 2) komentaminen ja palkan kärkkyminen 3) vire vain nousee liian korkeaksi eikä koira yksinkertaisesti pysty olemaan hiljaa. Tietenkin nämä kaikki liittyvät toisiinsa ja kaikissa on kyse pohjimmiltaan väärästä mielentilasta osaamistasoon ja häiriöön suhtautettuna, mutta itseäni auttaa treenien suunnittelussa, kun paloittelen asian tällä tavalla. Kuinka me sitten olemme treenanneet?

Ykköskohtaan eli epävarmuuteen seuraavat:
  • paljon tekniikkajankkausta
  • paljon häiriöharkkaa
  • ei vaadita koiralta liikaa pelottavissa tilanteissa
  • oman toiminnan selkeys
  • tietyt rutiinit
  • paljon kokeenomaista (koiralle varmuus siitä, että palkattomuus ei tarkoita sitä, että se tekisi väärin)
Kakkoskohdan komentamiseen:
  • yllätyksellisyys
  • mitään ei tapahdu kun ääntä kuuluu
  • paljon malttitreeniä
  • aina liikkurointi
Ajatuksena kaikkiaan se, että koiralta saisi "luulot pois" sen suhteen, että se hökeltää mielessään jo viisi käskyä edellä eikä malta keskittyä. Lisäksi Susu ehti tottua, että kun liikkuri käskyttää, asiat tehdään tietyssä reippaassa tahdissa ja liikkeet toistetaan kaavamaisina – siksi mahdollisimman epäloogista ja vaihtelevaa liikkurointia myös.

Kolmoseen eli yleisesti liian korkeaan vireeseen:
  • oman toiminnan rauhallisuus
  • salamana lennosta tekemisten karsiminen
  • palkan laadun miettiminen – onko koiralla riittävästi henkistä kapasiteettia suorittaa tietyt jutut tietyssä vireessä, onko lelupalkka yksinkertaisesti liian kiihdyttävä? 
Lelupalkka-asiassa Susu on kehittynyt suuresti, kun olemme tehneet "patoamistreenejä" varsinaisten treenien ulkopuolella ja kun se on muutenkin kypsynyt.

Tällaisilla jutuilla Susun ääntely on vähentynyt melkeinpä radikaalisti ja nykyään se alkaa olla melko hiljainen treenatessa – vaikka toki niitä mölykertojakin mahtuu joukkoon. Lisäksi kesäkuun alun BH-koe oli iloinen yllätys, koska Susu ei piipannut yhtään! Nyt meillä kuitenkin alkoi Joan voivoi-kurssi ja ensimmäisellä kurssikerralla torstaina hoksasin, että on tullut ehkä sittenkin jopa liikaa keskityttyä ääntelyyn. Vaikka Susua ei olekaan millään tavalla simputettu ääntelystä tai pelkästään hinkattu samanlaisia juttuja, on sen ilme ehkä jotenkin vähän... lässähtänyt? Se tekee kyllä innolla ja palkkautuu yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta ehkä erityisesti keskittymisen intensiteetti on laskenut ja työskentelystä on tullut huonolla tavalla liian rutinoitunutta. Kun nyt mietin, en edes muista, milloin olisimme tehneet ihan rehellisiä kunnon hulluttelutreenejä tiheällä palkkauksella ja muulla kaikella mahdollisimman ei-kokeenomaisella hauskalla piristettynä. On oikeastaan melkein hullunkurista, että ennen treenasin aina liian nopeatempoisesti, tiheäpalkkaisesti ja hauskasti, ja nyt olen lipsunut ihan toiseen ääripäähän. Olen korostetun rauhallinen, leikkipalkkaukset ovat ihan huomaamatta typistyneet torsoiksi ja joka treenissä tehdään edes vähän jotakin pidempää pätkää palkatta. Ääks! Tämä kurssi tuli siis todella hyvään saumaan ja muutenkin ihan huippua päästä pitkästä aikaa valvovan silmän alle treenaamaan.

Nyt vain pohdin, että onko mahdollista olla hiljaista ja hauskaa samaan aikaan. Joko Susun nuppi kestäisi sen, että välillä saakin sikailla ja vähän päästää kontrollin käpälästä? Haha, nyt tämä alkaa kuulostaa jo ehkä liikaa siltä, että tällä hetkellä koira hipsuttaa masentuneena ja minä yrmytän siinä vieressä – ei, ei ollenkaan! Susulla on kyllä kivaa treenatessa (ja samoin minulla!) mutta nyt siihen olisi ehkä aika yrittää palauttaa vähän särmää ja sähäkkyyttä takaisin. Sellainen kiva ainakin hetkittäinen hedelmäpelisilmäfiilis Täytyy ehdottomasti lähteä testaamaan! Eihän se hiljaisuuden taito sieltä mihinkään katoa, vaikka vähän tehoja lisäisikin.

Onko muilla äänteleviä koiria? Mitä olette pulmalle tehneet? Entä kuulostavatko nuo Susun ääntelyn syyt ja treenausjutut siihen liittyen yhtään järkeviltä? Kaikki ajatukset ovat tosi tervetulleita!
  • rss
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Twitter
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Share this on Technorati
  • Post this to Myspace
  • Share this on Blinklist
  • Submit this to DesignFloat

7 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Isla on varmaan pitkälti samanlainen kuin Susu. Mun mielestä sen kanssa treenaaminen on siksi vaikeaa, koska se on tosi pehmeä herkkis, mutta taitaa sikailun jalon taidon kyllä myös..

Islan kanssa on edes turha kitkeä kaikkea haukkua pois. Se on äänellään paimentava koira, joten sen kanssa kaiken ääntelyn tukahduttamalla saa piestyn näköisen pystykorvan viereensä. Sen kanssa ääni tarkoittaa, että hommat muuten loppuu siihen. Leikkiessä ääni on ok, luoksari, nouto, muut vauhtiliikkeet, niissä ääni on ok. Muuten kaikki turha kommentointi, komentaminen, yleinen öykkäröinti tarkoittaa, että treeni loppuu ja jatkuu vasta, kun nokka pysyy kiinni. On niitä tilanteita, joissa tolla koiralla vire ja ääni kulkee käsikädessä. En ole vielä keksinyt tapaa erottaa niitä ilman, että Islan tekeminen alkaa näyttää pakkopullalta. Sitäpaitsi se on hassu koira, koska pieni ohjaajan jännitys kehässä saa sen hieman rauhoittelemaan ja se unohtaa öykkäröidä ja keskittyy tekemään oikein ja säpäkästi hommansa. Eli vaikka treenit menisi haukkuessa melkein aina voi luottaa, että ilman kohtuutonta häiriötä se pysyy kyllä kokeessa hilja :D

Viivi kirjoitti...

Ite tein rintin kanssa saman mokan, kun lähdin sitä kouluttamaan. Hirveetä vireen nostatusta kaikki treenit, etttei vaan tuu toista lahnakoiraa... Huutamiseks ja kiljahteluksihan se meni.
Meillä auttanu, kun oon tehny esim. Seuruun liikkeelle lähdöissä saalisjännitettä ja kun koira patoaa niin vähän semmonen ovela "seuraa"-käsky ja rauhallinen liikkeelle lähtö.

Nea kirjoitti...

Me ei tokoa olla tehty mutta muissa jutuissa Iisi on aikamoinen kiljukaula. Meillä ei niinkään piipata tai haukuta vaan tuo siis kiljuu kun tapettava sika jos jotain pitää odotella. Mä olen lähestulkoon sataronsenttisen varma että toi Iisin kiljuminen johtuu siitä että kun se innostuu se ei osaa hallita sitä innostusta muuten vaan purkaa sitä kiljumalla, meillä kun tota kiljumista siis esiintyy lähinnä silloin kun penska oikein innostuu jostain. Tosin esim. "agiradalla" (eipä me olla tehty kun tommosia muutaman esteen pätkiä vielä :D) se on hiljaa silloin kun tehdään, mutta jos joutuu esim. odottelemaan että jotain estettä siirretään niin keittää kyllä helposti yli ja alkaa se kiljuminen taas.

Nyt oon varmaan jo mennyt sanoissa sekasin, muttasiis tällein tiivistettynä meillä kiljutaan jos pentu innostuu jostain (hirvee kiljumiskonsertti aina kun tullaan kotiin)tai jos se tietää että tehdään jotain kivaa mutta ei nythetitälläsekunnilla pääse tekemään. Oon pyrkinyt vaan tekemään niin että mitään ei tehdä jos kiljuu ja koira on ihan kun ilmaa vaan - mikä tosin nyt on vähän vaikeeta kun toinen on keksinyt että voi näykkiä mua perseestä jos en ole huomioivinani toista, eli tähän pitänee keksiä jotain muuta. Vähän oon mietiskellyt että jos sitä ihan vaan suoraan napakasti kieltäis kun koira sen ihan hyvin kestää tosi kovana ja röyhkeenä koirana....loputonta mietiskelyä :D Sit olen myös sitä miettinyt että voi olla että tuo tasottuu kun koira kasvaa ja pääkoppakin kehittyy?

Dusty oli kanssa nuorempana aika kova tyttö komentamaan äänellä, mutta kasvoi siitä yli jotenkin tai jotain? Nykyään vaan innostuessaan näykkii mun nilkkoja (en kyllä tiiä onko tämäkään hirveen hyvä :D) mutta en ole jaksanut puuttua siihen sen pahemmin kun tuota ei esiinny kun vaan siloin kun tulee meidän vuoro mennä agiradalle, radan ulkopuolella ja radalla eikä kouluttajan kanssa jutellessa tätä tapahdu ollenkaan, ja koira on senverran herkkis ettei sitä kovin paljoa viitsi kieltää tai siltä menee maku koko hommaan.

Ehkäpä tämä romaani riittäis tältä kertaa ;)

Sirkku kirjoitti...

Katja, noin päin se on kyllä aika kätevää :D Sen meidän yhden voittajan kokeen Susu vonkui alusta loppuun saakka – aluksi liian korkeaa virettään, sitten epävarmuuttaan ja lopuksi vielä pelkoaan, kun alkoi kuulua ampumaradan pauketta. Siksi en aio mennä sen kanssa kokeeseen ennen kuin se pystyy tekemään pitkiä kokeenomaisia treenejä vieraissa paikoissa hiljaa ettei se vain opi, että koetilanteessa en pysty puuttumaan sen käytökseen. Sitten olisi todellinen ongelma käsissä…

Viivi, jee, kohtalontovereita! No ei, ei tämä mikään mukavin pulma ole… Mutta ehkä kuitenkin mieluummin näin päin kuin että olisi onnistunut latistamaan nuoren koiran innon heti alkuunsa. Paras tietty olisi, että olisi osannut löytää sen kultaisen keskitien riittävän ajoissa :D

Nea, joo, se ääntely varmaan monilla on ainoa keino purkaa jollakin tavalla innostusta/painetta/jännitystä/mitä ikinä onkaan, kun ei tavallaan enää pääkoppa riitä. On tähän varmaan jotkin hienot termitkin olemassa :) Varmaan iän myötä voi helpottaa, mutta mulla on myös sellainen kuva, että monella ääntelevällä koiralla se mekastus vain yltyy vuosien myötä – koira jää tavallaan "kiinni" kiljumiseen/piippaamiseen ja lietsoo itseään vain koko ajan lisää. Siitä tulee tavallaan myös tapa. Susulla ainakin jos se menee sellaiseen mölytilaan, niin ellei tilannetta saa jotenkin katkaistua se vain jatkaa ja jatkaa eikä ajattele yhtään. Näitä siis Susulla on tosin vain olleet todella pelottavat tilanteet, jotka vain jatkuvat. Mutta varmaan just riippuu todella paljon, että miksi koira ääntelee :)

Miimi kirjoitti...

Hyvä juttu taas, Sirkku! Ensinnäkin, nuo korjaustoimenpiteet ja syy-seuraus-analyysi kuulostavat tosi järkeviltä.

Meillä on ollut ääntelyongelmaa toisinaan, mutta varsin erilaista kuin Susun kanssa. Unskilla sellainen, että vanhemmiten se on alkanut kuitata jokaisen käskyn haukahduksella "yes ma'am!" Tätä tapahtui vain treeneissä, kun se ilmeisesti huomasi, etten ollut kovin tosissani. Kisoissa ei koskaan.

Pamilla on toisinaan ollut liian korkeasta vireestä johtuvaa ääntelyä, se on ilmennyt äänekkäinä huokauksina esim. odotettaessa liikkeen alkua tai paikkamakuussa. Sellainen yksi pitkä viheltävä huokaus.

Kovin eri tavoin siis ilmeneviä ovat nuo ääntelytkin.

Miimi kirjoitti...

Hyvä juttu taas, Sirkku! Ensinnäkin, nuo korjaustoimenpiteet ja syy-seuraus-analyysi kuulostavat tosi järkeviltä.

Meillä on ollut ääntelyongelmaa toisinaan, mutta varsin erilaista kuin Susun kanssa. Unskilla sellainen, että vanhemmiten se on alkanut kuitata jokaisen käskyn haukahduksella "yes ma'am!" Tätä tapahtui vain treeneissä, kun se ilmeisesti huomasi, etten ollut kovin tosissani. Kisoissa ei koskaan.

Pamilla on toisinaan ollut liian korkeasta vireestä johtuvaa ääntelyä, se on ilmennyt äänekkäinä huokauksina esim. odotettaessa liikkeen alkua tai paikkamakuussa. Sellainen yksi pitkä viheltävä huokaus.

Kovin eri tavoin siis ilmeneviä ovat nuo ääntelytkin.

Sirkku kirjoitti...

Kiva, että niissä on jotakin logiikkaa muidenkin mielestä! Unski on ihana! :)

Lähetä kommentti